Nevskin Blinit

1.Lämmitä maito kädenlämpöiseksi.

Liuota joukkoon hiiva, suola ja lisää puolet jauhomäärästä.

2.Anna juuren turvota ja hapantua huoneenlämmössä vähintään 5 tuntia, mieluiten yön yli.
3.Sekoita juureen keltuainen, olut ja loput jauhoista.

4.Juuri ennen kuin alat paistaa blinejä, vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita taikinaan.

5.Kuumenna lettupannu.

Paista kuumassa, öljyssä blinejä eli tattariohukaisia molemmin puolin, kunnes blinit saavat kauniin ruskean värin ja rapean pinnan.

Kääntele bliniä muutaman kerran pannussa.

Älä anna pannun kuumentua liikaa, niin blinit ehtivät kypsyä ja hiiva kohottaa ohukaiset kuohkeiksi.

Jos pannu taas on liian haalea, ohukaiset vetävät itseensä liikaa rasvaa.

6.Tarjoa blinit mateenmädin, sipulin ja smetanan kanssa tai sienisalaatin, punajuurisalaatin, mateen maksan tai savukalan kanssa.

Savukalaksi sopii esimerkiksi suikaleiksi leikattu kylmäsavusiika tai -lohi.

6-7 dl maitoa
40 g hiivaa
2 tl suolaa
4 dl Semper Fin-Mix gluteenittomia jauhoja
3 dl tattarijauhoja
2 keltuainen
1/2 pulloa Laitilan kukkoa
4 valkuaista

öljyä paistamiseen

Reseptistä tulee n. 50 annosta ja yksi annos painaa n. 30 grammaa

Hazze
AineksetMääräEnergiaPHRK
Semper Fin Mix jauhoseos85g290kcal2.1g69.1g0.4g0g
Gluteeniton tattarijauho (Keskisen mylly), annos 60g71g205kcal4.8g42.9g1.2g4.1g
Kananmuna kuoreton 59g84kcal7.3g0.2g6g0g
Kukko pils (Laitilan), annos 500g59g25kcal0.2g2.4g0g0g
Rasvaton maito, d-vitamiinia 1 ug 249g84kcal7.6g12.2g0.2g0g
Rypsiöljy rainbow18g160kcal0g0g17.8g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1080g1695kcal44g253.6g51.2g8.2g
Valittu annoskoko540g847kcal22g126.8g25.6g4.1g
Annoskoko puolitettuna270g424kcal11g63.4g12.8g2.1g
Arvot/100g100g157kcal4.1g23.5g4.7g0.8g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=277238