Proteiini omenapiirakka

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 194 grammaa

Senjorag
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutaleet elovena plus (Raisio)1169g4326kcal163.7g643g93.5g128.6g
Omena, keskikokoinen 200g1403g477kcal2.8g99.6g4.2g25.3g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g935g786kcal10.3g171.2g3.7g16.8g
Maitorahka (Milbona) 250 g purkki585g398kcal71.3g22.8g1.2g0g
Whey 100, vanilja heraproteiini (Star nutrition), annos 37g346g1246kcal297.6g1.4g10.4g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 655g277kcal64.2g2.6g0.7g0g
Canderel makeutusjauhe234g898kcal6.8g217.7g0g0g
Leivinjauhe 23g41kcal1.2g8.8g0g0.1g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g23g73kcal2.6g14g1.6g6.5g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g35g128kcal1.2g27.9g1.2g0g
Suola, annos 3g23g0kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana10864g17298kcal1243.4g2418g233g354.6g
Valittu annoskoko5432g8649kcal621.7g1209g116.5g177.3g
Annoskoko puolitettuna2716g4325kcal310.9g604.5g58.3g88.7g
Arvot/100g100g159kcal11.4g22.3g2.1g3.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=384003