Karjanlanpaisti juurespeitolla

700 g karjanlanpaistia
(halutessas/tarpeen mukaan rypsiöljyä (tai voita)
400 g porkkanaa
250 g lanttua
n. 150 g mukulaselleriä
1-2 isoa sipulia
2 lihaliemikuutiota
30 g vasikanfondia
mustapippuria reilusti ('reikä'putki on kätevä! Maustuu, mut ei tarvitse kerätä pois)

Ota lihat lämpenee ainakin 2 t ennen kuin alat kokkaa.

Laita uuni lämpenee 175 asteeseen.

Lorauta rypsiöljyä pannulle, ja ruskista lihat kahdessa osassa pannulla.

Laita ne sitten odottelemaan isoon uunivuokaan.

Lorauttele vasikanfondia lihapalojen päälle ja vaikka kääntele niitä joutessas.

(Suolasta jo on, mut joku vois tykätä vielä soijatilkastakin.) Tilkka vettä pannulle, ja "kaavi" kaikki aromit talteen pannulta uunivuokaan!

Kuori ja paloittele porkkanat, lanttu, mukulaselleri ja sipulit reiluiksi lohkoiksi.

Huputa tai hukuta niillä lihat.

Täytä mausteputki pippureilla, ja laita se keskelle vuokaa.

Laita reilu 1,5 l vettä kiehumaan ja lisää siihen 2 maggi extra -lihaliemikuutioita ja hämmäytä ennen vuokaan kaatamista.

Sit koko kommeus uuniin keskitasolle.

Voit välillä tökkiä vähän juureksia eri kylelle.

Lihapalat olis hyvä saada pysyvään upoksissa.

Parin tunnin päästä alkaa mahtava tuoksu olla vastustamaton ja liha parhaimmillaan.

;) Muistithan keittää jo potut valamiiksi?

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 545 grammaa

Niinpaniin
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vesi, vesijohtovesi 2500g0kcal0g0g0g0g
Mustapippuri, annos 1g33g76kcal3.6g12.8g1.1g0g
Vasikanfondi (Touch of taste), annos 15g50g38kcal3.7g4.7g0.2g0g
Lihaliemkuutio maggi extra33g93kcal3g3.2g7.7g0g
Sipuli (kuorittu)333g90kcal4.3g16g0.7g5.7g
Selleri, annos 50g250g35kcal2.5g7.5g0g0g
Lanttu 417g120kcal4.2g19.2g1.3g7.5g
Porkkana, keskikokoinen 65g667g187kcal4g39.7g1.3g16.7g
Karjalanpaisti atria 700g1167g1867kcal221.7g0g107.3g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana10900g5011kcal494g206.2g239.2g59.8g
Valittu annoskoko5450g2506kcal247g103.1g119.6g29.9g
Annoskoko puolitettuna2725g1253kcal123.5g51.6g59.8g15g
Arvot/100g100g46kcal4.5g1.9g2.2g0.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=89764