Vanilja-mustikkapiirakka

Ohje otettu kinuskikissan blogista

Pohja:
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kardemummaa

Täyte:
¾ dl perunajauhoja
½ dl sokeria
4 dl kevytmaitoa
1 keltuainen
1 vaniljatanko tai 3 maustemittaa vaniljajauhetta
200 g vaniljarahkavalmistetta (Sunnuntai)
1 kananmuna
6 dl mustikoita
2 rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.

Lisää muna.

Yhdistä kuivat aineet ja sekoita muutamassa erässä taikinaan.

Levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Sekoita kattilassa perunajauhot ja sokeri.

Lisää joukkoon vähän kerrassaan maito.

Lisää vispilällä sekoittaen keltuainen.

Mikäli käytät vaniljatankoa, halkaise se pituussuunnassa ja laita puolikkaat kattilaan.

Jos käytät vaniljajauhetta, lisää se kattilaan.

Kuumenna kiisseliä liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes se pulpahtaa muutaman kerran.

Nosta pois liedeltä.

Poimi mahdolliset vaniljatangon puolikkaat kiisselistä.

Sekoita joukkoon vaniljarahkavalmiste ja kananmuna.

Levitä pohjan päälle.

Sekoita mustikoihin perunajauhot ja sokeri.

Levitä mustikat vaniljatäytteen päälle.

Paista 200 asteessa 45 minuuttia.

Suojaa pinta foliolla, jos pohjan reunat tummuvat liikaa ennen ajan täyttymistä.

Anna piirakan jäähtyä hetken aikaa ennen tarjoilemista.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 279 grammaa

Kat82
AineksetMääräEnergiaPHRK
Voi 50g362kcal0.6g0.2g40.6g0g
Sokeri 28g115kcal0g28.3g0g0g
Kananmuna 50g(kpl)17g21kcal1.8g0g1.5g0g
Vehnäjauho puolikarkea 65g223kcal6.6g45.5g0.8g2.3g
Leivinjauhe 1.7g2.9kcal0.1g0.6g0g0g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g5g16kcal0.5g3g0.3g1.4g
Perunajauho / -suurimo perunatärkkelys 15g50kcal0g12.2g0g0.2g
Sokeri 14g58kcal0g14.1g0g0g
Kevytmaito, rasvaa 1,5 %, d-vitamiinia 1 ug 133g61kcal4g6.4g2g0g
Keltuainen, 20g, annos 20g6.7g4.3kcal0.2g0g1.7g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g5g20kcal0g4.9g0g0g
Sunnuntai vanilja rahkavalmiste (Raisio), annos 200g67g180kcal5.3g8g13.3g0g
Kananmuna 50g(kpl)17g21kcal1.8g0g1.5g0g
Mustikka metsä- 120g53kcal0.6g7.7g0.7g4g
Perunajauho / -suurimo perunatärkkelys 6.3g21kcal0g5.2g0g0.1g
Sokeri 8g32kcal0g8g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1116g2479kcal43g288.2g124.8g16g
Valittu annoskoko558g1239kcal21.5g144.1g62.4g8g
Annoskoko puolitettuna279g620kcal10.8g72.1g31.2g4g
Arvot/100g100g222kcal3.9g25.8g11.2g1.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=303447