Vadelmamoussesuklaaleivos

Sulata suklaa ja voi mikrossa.

Vatkaa munat, ja sekoita niiden joukkoon jauhot, leivinjauhe ja fariinisokeri.

Voitele laakea vuoka, ja vuoraa pohja leivinpaperilla.

Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n.25min.

Vaahdota vispikerma ja vaniljakastike ja sekoita ne yhteen.

Soseuta vadelmat, ja kaada vaniljakerman joukkoon.

Lisää makusi mukaan tomusokeria.

Kuumenna pieni tilkka vettä, ja sulata siinä n. 5min kylmässä vedessä lionneet liivatelehdet.

Lisää liivateseos ohuena nauhana kerman joukkoon ja sekoita.

Raasta n. puolet valkosuklaalevystä joukkoon ja sekoita täyte.

Kun kakku tulee uunista anna sen levätä hetki ja kumoa.

Kun kakku on jäähtynyt paina siitä juomalasilla pyöreitä rinkuloita.

Kokoa rinkuloista ja täytteestä valmiita leivoksia siten, että laitat tarjoiluastialle aina rinkulan, sen päälle täytettä, täytteen päälle taas rinkulan, ja sen päälle taas täytettä.

Taikinasta tulee n. 4 leivosta.

Voit halutessasi raastaa vielä leivosten päälle valkosuklaata.

Täytettä raikastamaan voi listä myös sitruunamehua

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 423 grammaa

Heiniaa
AineksetMääräEnergiaPHRK
Tomusokeri 1dl=60g22g89kcal0g22.2g0g0g
Liivatelehti, gelatiini1.1g3.9kcal0.9g0g0g0g
Vadelma eldorado pakaste 50g74g19kcal1g3.4g0.2g2.7g
Vaahtoutuva vaniljakastike92g148kcal4.4g14.8g8.3g0.2g
Vispikerma, Pirkka 2 dl92g314kcal1.8g2.5g33.3g0g
Kananmuna kuorineen punnittu101g127kcal11.1g0.3g9g0g
Vehnäjauhot, puolikarkea, Pouta30g108kcal3.9g21g0.6g1.1g
Fariinisokeri74g300kcal0g73.8g0g0g
Voi 46g335kcal0.5g0.2g37.6g0g
Suklaa tumma 92g477kcal3.6g49.2g28.6g4.9g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1250g3840kcal54.4g374.8g235.2g17.8g
Valittu annoskoko625g1920kcal27.2g187.4g117.6g8.9g
Annoskoko puolitettuna313g960kcal13.6g93.7g58.8g4.5g
Arvot/100g100g307kcal4.4g30g18.8g1.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=100551