Quiche Norvegien

Lämmitä käden lämpöiseksi noin 1 dl maitoa sekä öljy.

Sekoita sitten maito ja öljy dispersiokasi ja kaada tämän jälkeen dispersio jauhojen sekaan nyppimällä aina vähän kerrallaan.

Pyörittele massa tasaiseksi koostumukseksi ja pane jääkaappiin jäähtymään noin 1/2 tunniksi.

Valmista tällä välin tasainen seos kermasta, lopusta maidosta, kananmunista sekä raastetusta juustosta (ja hiukan suolaa sekä pippuria).

Jätä kaksi keltuaista taikinan voitelemiseen sekä aurajuusto ja lohi sormenpään kokoisina paloina odottamaan.

Ota taikina jääkaapista ja levitä ohueksi kerrokseksi leivinpaperin päällä.

Siirtäminen sopivan kokoiseen vuokaan helpottuu esimerkiksi taittamalla taikina pari kertaa puoliksi.

Esipaista taikina alumiinifoliolla peitettynä uunissa (175 celliusta) noin 10 min. Voitele taikina säästämilläsi keltuaisilla ja jatka paistamista 5 min. Ota paistos uunista ja levitä ensin puolet aurajuustosta ja lohesta paistoksen pohjalle ja tämän jälkeen munamaitokermajuusto seos niiden päälle unohtamatta aurajuustosta ja lohesta muodostuvaa päälikerrosta.

Paista 30 min (tai kun pinta on sopivasti ruskistunut) 175 cellsiusasteessa.

Nutiskele esim punaviinin kera.

Reseptistä tulee n. 5 annosta ja yksi annos painaa n. 241 grammaa

Carllange4
AineksetMääräEnergiaPHRK
Gruyere juusto, annos 50g78g321kcal23.2g0.3g25.1g0g
Kuohukerma,valio,2dl78g265kcal1.6g2.3g27.2g0g
Kevytmaito (Valio)106g49kcal3.4g5.1g1.6g0g
Kananmuna kuoreton 114g163kcal14.3g0.3g11.7g0g
Lohi, uunissa paistettu104g243kcal20.3g0g16.1g0g
Rypsiöljy 16g138kcal0g0g15.6g0g
Vehnäjauho puolikarkea 104g356kcal10.6g72.6g1.2g3.6g
Aurajuusto (Valio), annos 17g26g88kcal5.2g0g7.5g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1250g3244kcal157.2g161.2g212g7.2g
Valittu annoskoko625g1622kcal78.6g80.6g106g3.6g
Annoskoko puolitettuna313g811kcal39.3g40.3g53g1.8g
Arvot/100g100g260kcal12.6g12.9g17g0.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=266012