Hirvipata marinoidusta hirvestä

Edellisen illan homma: Puhdista hirvestä kalvot ja paloittele se sopiviin osiin.

Marinadin tein seuraavasti: tilkka giniä, loraus öljyä, hieman sinappia, gourmet-suolaa, neilikkaa, muskottipähkinää, kokonaisia valkopippureita.

Toisin sanoen: laita niitä mausteita mitä kaapista löytyy ja hyväksi havaitset.

Jätin marinoitumaan kulhossa jääkaappiin, laitoin päälle talouskelmua ja painoksi jälkiruokalautasen, että marinadi peittäisi lihat.

Seuraavana päivänä ruskistin lihat voissa.

Samaan aikaan paistoin padassa pekonia, lisäsin lohkotut sipulit, valkosipulit ja porkkanat niin että ne hieman pääsivät kuullottumaan pekonirasvassa.

Päälle hirvenlihat, sitten perään olut, smetana, lihaliemi (mulla itsetehtyä, kannattaa) ja hiljaiselle tulelle porisemaan kolmeksi tunniksi.

Lopuksi suurustin hieman: vähän vehnäjauhoja sekoitettuna kylmään vesitilkkaan, lisätään pataan.

Maustoin vielä pienellä lisäsuolauksella ja mustapippurilla.

Maustaminen taas kerran oman maun mukaan tässä vaiheessa.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 353 grammaa

Sallay
AineksetMääräEnergiaPHRK
Porkkana, keskikokoinen 65g829g232kcal5g49.3g1.7g20.7g
Sipuli (kuorittu)811g219kcal10.5g38.9g1.6g13.8g
Pekoni rasvainen 270g1017kcal32.4g0g100g0g
Voi (perinteinen meijerivoi)59g422kcal0.1g0.1g46.9g0g
Hirvenliha 1262g1418kcal266.6g0g37.9g0g
Olut keskiolut, 4,5 til% alkoholia 1501g639kcal5.7g61.5g0g0g
Smetana, rasvaa n. 40 % 541g2109kcal11.5g11.9g227.1g0g
Lihaliemi laimennettu 901g170kcal0g27g5.4g0.2g
Valkosipuli 90g98kcal7.1g14.7g0.5g1.9g
Vehnäjauho, pouta, 1 dl = 65g90g325kcal11.7g63.1g1.9g3.3g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana12708g13296kcal701.2g533g846g79.8g
Valittu annoskoko6354g6648kcal350.6g266.5g423g39.9g
Annoskoko puolitettuna3177g3324kcal175.3g133.3g211.5g20g
Arvot/100g100g105kcal5.5g4.2g6.7g0.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=84565