Juustokakkujäätelö Tilli

Keksit pohjalle tai/ja murusiksi massan sekaan.

2,5 dl Flora Vanilla
0,5 dl vispikermaa
200 g Mascarpone
2 dl sokeria
3 keltuaista
1/2 tl vaniljasokeria
1 maustemitta suolaa (ehkä hiukan vajaa)
3 valkuaista
8 digestive-keksiä

Sekoita keskenään mascarpone, keltuaiset, vaniljasokeri, suola ja sokeri.

Vispaa toisessa kulhossa kermat vaahdoksi.

Vispaa kolmannessa kulhossa valkuaiset vaahdoksi.

Sekoita kermavaahto ja Mascapone-juttu.

Kääntele lopuksi varovasti sekaan valkuaisvaahto – älä missään nimessä tee sitä sähkövatkaimella vaan hellästi puukauhalla tai lusikalla.

Sekoita kuitenkin niin, että valkuaisvaahto on sekoittunut tasaisesti.

Laita seos piirakkavuokaan ja ripottele päälle piparkakunmurut.

Ripottele vielä ohut kerros kanelia päälle.

Vuoraa vuoka tuorekelmulla ja laita pakkaseen.

Ota juustokakkujäätelö pois pakkasesta noin 20 minuuttia ennen jälkiruuan syömistä.

Ohjeessa käytetyt ainekset voi vaihtaa, esim mascarpone tuorejuustoon ja kerma kokonaan vispikermaa.

Namnam.

Omnom.

Reseptistä tulee n. 13 annosta ja yksi annos painaa n. 80 grammaa

Tillips
AineksetMääräEnergiaPHRK
Digestive täysjyvävehnäkeksi61g276kcal4g36.8g12.9g1.9g
Mascarpone (250g)123g641kcal5.5g5.5g66.3g0g
Flora Vanilla 12%153g292kcal6.9g24.5g18.4g0g
Sokeri 130g529kcal0g130.3g0g0g
Keltuainen, 20g, annos 20g37g24kcal1.3g0.1g9.2g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g1.5g6.1kcal0g1.5g0g0g
Suolapähkinä 1.8g11kcal0.5g0.2g0.9g0.1g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 55g23kcal5.4g0.2g0.1g0g
Vispikerma Flora 20%31g68kcal0.9g1.5g6.1g0g
Valkosuklaa panda, levy 130g46g257kcal3.9g25.3g15.6g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1280g4253kcal56.8g451.8g259g4g
Valittu annoskoko640g2126kcal28.4g225.9g129.5g2g
Annoskoko puolitettuna320g1063kcal14.2g113g64.8g1g
Arvot/100g100g332kcal4.4g35.3g20.2g0.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=432313