Täytettyä kalkkunanrintaa ja yrtti-ohrattoa (Kevennys)

Kalkkunanrinta

Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen.

Valuta hyvin sulanut pinaatti.

Valuta aurinkokuivattu tomaatti huolellisesti ja leikkaa sen jälkeen suikaleiksi.

Murskaa pähkinät morttelissa tai esimerkiksi kahden leivinpaperin välissä paistinpannua apuna käyttäen.

Voit myös käyttää tehosekoitinta.

Yhdistä pinaatti, tomaatit ja pähkinät massaksi.

Mausta suolalla ja pippurilla.

Tee veitsellä tasku kalkkunafileeseen.

Täytä fileet lusikalla, mutta varo laittamasta liikaa, jottei täyte pursu paistaessa ulos.

Paista fileet nopeasti pannulla, jotta niihin tulee hieman väriä ja mausta suolalla ja pippurilla.

Laita fileet uuniin ja kypsytä n. 12min.

Anna levätä hetki.

Tarjoile yrtti-ohraton sekä vihreän salaatin kanssa.

Yrtti-ohratto

Kuori ja pilko sipuli pieneksi kuutioksi.

Kuullota sipulia oliiviöljyssä miedolla lämmöllä hetki.

Lisää ohraryynit ja jatka kuullottamista.

Mikäli haluat käyttää viiniä, lisää valkoviini ja anna kiehahtaa samalla sekoittaen.

Lisää kanalientä aina desi kerrallaan ja anna kypsyä hiljalleen pienellä lämmöllä.

Lopuksi lisää kerma, sitruunan mehu ja pieneksi pilkotut yrtit.

Maista ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Jos haluat käyttää juustoraastetta, lisää se lopuksi.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 571 grammaa

Piriri
AineksetMääräEnergiaPHRK
Ohrasuurimo 96g308kcal7.9g60.4g1.9g7.3g
Oliiviöljy 13g112kcal0g0g12.7g0g
Kanaliemi laimennettu 197g20kcal0.5g0.8g1.6g0.1g
Ruohosipuli 14g3.2kcal0.2g0.2g0.1g0.3g
Persilja 14g3.8kcal0.2g0.2g0g1.1g
Sipuli 14g4.3kcal0.2g0.7g0g0.2g
Ruokakerma,kevyt ja paksu 4% (Atria)28g17kcal0.3g1.3g1.1g0g
Sitruunamehu, laimentamaton14g3kcal0g0.2g0g0g
Valkoviini kuiva 28g19kcal0.1g0.2g0g0g
Pasta juusto raaste, mustaleima emmental (Valio), annos 5g28g113kcal8.2g0g8.7g0.3g
Pakastepinaatti (Pirkka) 150g42g5.9kcal0.8g0.2g0.2g0g
Aurinkokuivattu tomaatti, öljyssä42g76kcal1.2g5.1g5.9g0g
Kalkkunan rintafilee 113g139kcal28.8g0g2.5g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1285g1647kcal96.8g138.6g69.4g18.6g
Valittu annoskoko643g824kcal48.4g69.3g34.7g9.3g
Annoskoko puolitettuna321g412kcal24.2g34.7g17.4g4.7g
Arvot/100g100g128kcal7.5g10.8g5.4g1.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=282846