Häränfilepihvit Special Laurendo Al Meira

Hanki hyvää ja mureaa häränsisäfileetä.

Pakastaminen murentaa lihaa entisestään.

Esim. Brasilialainen pampaksella vapaana juossut on ykköslihaa.

Leikkaa fileestä n.5 cm paksuja siivuja lihan syiden vastaisesti.

Painele sormilla kevyesti-ei kannata nuijia liikaa tai käyttää nuijaa lainkaan.

Anna valmiiksi leikattujen pihvien olla huoneenlämmössä riittävän kauan ennen paistamista, esim.2 tuntia.

Laita öljyä pannuun, kuumenna pannu tulikuumaksi, paista pihvejä molemmin puolin n.2 minuuttia, eli n.4 minuuttia yhteensä.

Kypsyysasteesta riippuen.

Hyvä nyrkkisääntö on, että kun pihvit päästävät punaista lihanestettä läpi, silloin on hyvä medium-kypsyysaste saavutettu ja liha on sopivan punaista.

Tämä on makuasia kuitenkin.

Kengänpohjiksi hyviä lihoja ei kannata paistaa.

Öljyssä on hyvä pyöritellä myös hieman pienemmiksi leikattuja valkosipulin kynsiä.

Kun toinen puoli on valmis, mausta mustapippurilla ja suolalla.

Tarjoile välittömästi paistamisen jälkeen.

Reseptistä tulee n. 9 annosta ja yksi annos painaa n. 202 grammaa

Goljatti
AineksetMääräEnergiaPHRK
Naudan sisäfilee6233g7604kcal1308.8g0g249.3g0g
Ruokaöljy keskiarvo 89g787kcal0g0g88.9g0g
Suola, annos 3g43g0kcal0g0g0g0g
Valkosipuli 71g77kcal5.6g11.6g0.4g1.5g
Mustapippuri, annos 1g29g65kcal3.1g10.9g0.9g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana12928g17065kcal2635g45g679g3g
Valittu annoskoko6464g8533kcal1317.5g22.5g339.5g1.5g
Annoskoko puolitettuna3232g4266kcal658.8g11.3g169.8g0.8g
Arvot/100g100g132kcal20.4g0.3g5.3g0g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=172538