Hirvipihvit sienikastikkeessa uunikasvisten kera

Tämä on itse asiassa Kettuterroristin ohje, netistä poimittua ja kuuluu tehdä nimenomaan HIRVEN ulkofileestä (mitä ei kalorilaskurista löytynyt).

hirven ulkofilee
suolaa
mustapippurirouhetta
tuoretta rosmariinia

Kastike:
1-2 rkl ruokaöljyä
1 sipuli
3 isoa herkkusientä
2 kourallista kuivattuja suppilovahveroita
1 dl vettä
1 dl olutta
2 dl ruokakermaa
katajanmarjoja
ruskean kastikkeen suurustetta

Poista fileestä kalvo ja leikkaa 1-1,5 sentin paksuisiksi pihveiksi.

Nuiji kevyesti.

Ruskista pihvit pannulla molemmin puolin.

Nosta pihvit laakeaan uunivuokaan.

Kaada pannulle vesi ja olut ja kiehauta.

Kaada huuhdeliemi talteen.

Kuori ja silppua sipuli ja kuullota pannulla öljyssä pehmeäksi.

Lisää sekaan paloitellut herkkusienet ja paista, kunnes sienistä irtoaa nestettä.

Lisää huuhdeliemi, kerma ja suppilovahverot.

Kiehauta ja suurusta sopivaksi suurusteella.

Mausta kastike murskatuilla katajanmarjoilla.

Kaada kastike vuokaan pihvien päälle ja kypsennä 175-asteisessa uunissa n. 30-40 min.

Reseptistä tulee n. 3 annosta ja yksi annos painaa n. 647 grammaa

Habanera

Habanera sanoi...

Tosi reilu illallinen kahdelle, kuten tapoihimme kuuluu :)

keskiviikko 29.09.2010 klo 19:59

Habanera sanoi...

Hiukan liiankin reilu kun ihan kilogrammojakin katsoo, muutin ohjeen kolmelle hengelle, varmaan riittäisi neljällekin...

keskiviikko 29.09.2010 klo 20:26

AineksetMääräEnergiaPHRK
Lanttu 966g279kcal9.7g44.4g2.9g17.4g
Parsakaali brokkoli 583g204kcal26.9g11.4g1.7g14.6g
Sipuli (kuorittu)500g135kcal6.5g24g1g8.5g
Korvasieni 833g149kcal15.2g4.2g4.2g15.8g
Oliiviöljy (ekstra-neitsytoliiviöljy) (Rainbow), annos 10g50g450kcal0g0g50g0g
Vesi333g0kcal0g0g0g0g
Olut keskiolut, 4,5 til% alkoholia 333g142kcal1.3g13.7g0g0g
Ruokakerma, Valio Hyla 15%666g1066kcal18g18g99.9g0g
Ruskea kastike (valmis) (Rainbow), annos 100g140g42kcal1g8.3g1.1g0g
Ulkofile nauta, annos 100g1416g1742kcal297.3g127.4g58.1g0g
Rosmariini, tuore (-), annos 10g33g44kcal1g7g2g4.7g
Avokadoöljy, extra virgin (Fontana), annos 10g17g133kcal0g0g16.7g0g
Palsternakka 600g382kcal3g70.8g2.4g27g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana12940g9534kcal759.8g658.4g480g176g
Valittu annoskoko6470g4767kcal379.9g329.2g240g88g
Annoskoko puolitettuna3235g2384kcal190g164.6g120g44g
Arvot/100g100g74kcal5.9g5.1g3.7g1.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=195976