Rahkakääretorttu

Kuumenna uuni 150 asteeseen.

Erottele valkuaiset ja keltuaiset.

Lisää hyppysellinen leivinjauhetta valkuaisten sekaan ja vatkaa kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella.

Sekoita keltuaiset, 50g rahkaa, hiutaleet, makeutusaine ja kaakao.

Sekoita pohjan ainekset yhteen.

Kaada taikinaseos leivinpaperille uunipellille ja levitä tasaiseksi.

Reseptin annoksesta ei tule ison pellin kokoista pohjaa, joten älä levitä taikinaa liian ohueksi (n. 1 cm paksuus hyvä).

Huom.

Sirottelin hivenen korppujauhoja leivinpaperille ennen taikinan kaatamista, mutta en tiedä kuinka paljon se vaikutti siihen, ettei taikina jäänyt paiston jälkeen leivinpaperiin kiinni.

Paista uunissa kunnes pohja on jämäkkä eikä tahmainen.

Sekoita sillä aikaa 200g rahkaa, kaakaojauhe ja makeutusjauhe esim.

sähkövatkaimella.

Joidenkien mielestä rahkasta voi jäädä täytteeseen aavistuksen hapan maku, mutta tätä voi peittää maustamalla seosta lisää tai kokeilemalla eri rahkoja.

Kumoa jäähtynyt pohja ylösalaisin, levitä täyte ja rullaa kääretortuksi.

Leikkaa päädyt veitsellä tasaisen siisteiksi.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 68 grammaa

Salitintti
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuoreton 1769g2523kcal221.1g5.3g181.3g0g
Makeutusaine, Hermesetas jauhe32g93kcal0.4g18g0g12.9g
Tumma kaakaojauho (Van houten), annos 10g161g611kcal32.2g17.7g33.8g45g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g804g482kcal80.4g34.6g2.4g0g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g3216g1930kcal321.6g138.3g9.6g0g
Tumma kaakaojauho (Van houten), annos 10g161g611kcal32.2g17.7g33.8g45g
Makeutusaine, Hermesetas jauhe32g93kcal0.4g18g0g12.9g
Fibrex sokerijuurikaskuitu hiutale322g193kcal32.2g16.1g1g234.8g
Leivinjauhe 32g57kcal1.7g12.2g0g0.2g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana13056g13184kcal1444.4g555.8g523.8g701.6g
Valittu annoskoko6528g6592kcal722.2g277.9g261.9g350.8g
Annoskoko puolitettuna3264g3296kcal361.1g139g131g175.4g
Arvot/100g100g101kcal11.1g4.3g4g5.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=278247