Poronkäristys ja palsternakkamuusi (Kevennys)

Poronkäristys
Kuori sipuli ja leikkaa sokeripalan kokoiseksi kuutioksi.

Leikkaa timjamipuntti pieneksi.

Laita öljy kuumenemaan pannulle ja lisää hetken päästä sipuli joukkoon.

Kun sipuli on läpikuultavaa lisää ensin toinen paketti riistakäristystä ja irrottele paistinlastalla levyt toisistaan irti.

Tämän jälkeen lisää toinen paketti ja tee samoin.

Anna padan hautua hetki ja lisää vesi sekä riistafondue.

Fonduen tilalla voit käyttää lihaliemikuutiota.

Lisää mustapippuri.

Jätä pata pienelle lämmölle lieden päälle ja anna hautua siinä tunnin verran.

Lisää vettä jos pata kuivuu liikaa.

Nestettä saa olla padassa niin että liha lähes peittyy.

Palsternakkamuusi
Kuori palsternakat kuorimaveitsellä.

Poista kanta.

Leikkaa sokeripalan kokoisiksi kuutioiksi.

Laita kattilaan vähän oliiviöljyä kuumentumaan.

Lisää palsternakan palaset ja kääntele niitä siinä 3 min. Älä päästä ruskistumaan.

Lisää vesi sekä kasvisfondi.

Anna kiehahtaa ja alenna lämpö pienelle.

Lisää kerma.

Anna hautua niin että palsternakka on pehmeää.

Lisää vettä jos sitä on haihtunut liikaa.

Kun palsternakat ovat pehmeitä, ota kattila pois liedeltä ja aja muusiksi käyttäen joko tehosekoitinta tai sähkövatkainta.

Lisää 0,5 dl oliiviöljyä, mausta suolalla sekä valkopippurilla ja sekoita vielä nopeasti.

Tarjoa palsternakkamuusi riistakäristyksen kanssa.

Voit halutessasi lisätä annokseen vielä puolukkasurvosta.

Puolukkasurvos
Sulata puolukat kevyesti ja lisää sokeri.

Survo lusikalla puolukat rikki ja sekoita.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 727 grammaa

Piriri
AineksetMääräEnergiaPHRK
Poronkäristys 1125g1596kcal197.3g0g89.9g0g
Timjami (tuore) (Järvikylä), annos 10g180g85kcal2.7g13.1g2.2g5.4g
Sipuli (kuorittu)371g100kcal4.8g17.8g0.7g6.3g
Oliiviöljy 32g279kcal0g0g31.5g0g
Riistafondi (Touch of taste), annos 15g34g19kcal1.7g2.7g0.2g0g
Vesi675g0kcal0g0g0g0g
Mustapippuri 16g44kcal1.7g6g0.5g4.2g
Palsternakka 2249g1431kcal11.2g265.4g9g101.2g
Vesi900g0kcal0g0g0g0g
Kasvisfondi, Touch Of Taste, tiiviste (annos 1,5 rkl)34g34kcal2.5g5.7g0.2g0.7g
Ruokakerma,kevyt ja paksu 4% (Atria)225g135kcal2.2g10.1g9g0g
Suola, annos 3g18g0kcal0g0g0g0g
Vesi, vesijohtovesi 11g0kcal0g0g0g0g
Puolukka pakaste (Pirkka), annos 100g450g292kcal4.5g58.5g4.5g11.7g
Sokeri 225g913kcal0g224.7g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana13085g9853kcal457.2g1208g295.4g259g
Valittu annoskoko6543g4927kcal228.6g604g147.7g129.5g
Annoskoko puolitettuna3271g2463kcal114.3g302g73.9g64.8g
Arvot/100g100g75kcal3.5g9.2g2.3g2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=288097