Munakoisorullat

Huuhtele munakoiso ja leikkaa se mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi pituussuuntaan, pyri saamaan 10-12 ehjää viipaletta.

Itketä viipaleet eli levitä munakoisot leikkuulaudalle tms. ja ripottele päälle suolaa.

Anna olla sen aikaa kun valmistat täytteen.

Ruskista jauheliha, sipuli ja valkosipuli.

Sekoita joukkoon tomaatti ja mausta chilijauheella (1/2tl), rosmariinilla (1/2tl), oreganolla(1tl), ripauksella kanelia ja kardemummaa.

Nosta pannu levyltä ja heitä sekaan vielä murustettu feta.

Anna kastikkeen vähän jäähtyä.

Kuivaa munakoisot talouspaperilla.

Nosta jokaiselle viipaleelle ruokalusikallinen täytettä.

Rullaa kääröiksi ja nosta voideltuun uunivuokaan vierekkäin.

Tai jos kaapista löytyy pieni vuokia, laita suoraan kahteen pieneen vuokaan.

Lusikoi rullien päälle vielä jogurtilla jatkettu kastike tai tuo toinen seos, jos varsinaista kastiketta ei jäänyt yli.

Kypsennä 225-asteisessa uunissa 20-25 min ja tarjoa vihreän salaatin kera.

Reseptistä tulee n. 2 annosta ja yksi annos painaa n. 440 grammaa

Timonaattori
AineksetMääräEnergiaPHRK
Munakoiso 150g34kcal0.7g4.6g0.3g3.7g
Lammaspaisti 150g403kcal40.9g0g26.8g0g
Sipuli (kuorittu)45g12kcal0.6g2.2g0.1g0.8g
Paseerattu tomaatti (Rainbow), annos 500g150g38kcal1.9g6.3g0.3g0g
Juusto, salaattijuusto, rasvaa 18 %, lehmänmaito, suolaliemessä 75g171kcal10.5g1.3g13.5g0g
Oliiviöljy 15g133kcal0g0g15g0g
Turkkilainen jogurtti 3,5%, annos 100g75g53kcal2.7g2.8g2.6g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1320g1683kcal114.6g34.4g117.2g9g
Valittu annoskoko660g842kcal57.3g17.2g58.6g4.5g
Annoskoko puolitettuna330g421kcal28.7g8.6g29.3g2.3g
Arvot/100g100g128kcal8.7g2.6g8.9g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=306269