Possu-omena-sipulipata

Pohjautuu resepetiin: Siirry sivulle!

Korvattu 2rkl HP-kastiketta, 2rkl soija + 2rkl hunaja-omena-viinietikka.

Käytetty vettä, ei viiniä

Päivitetty resepti
--------------------

Raaka-aineet

800 g sianlihaa suikaleina tai kuutioina (esim.

lapaa tai paistia)
ruokaöljyä
1 tl suolaa
1,5 tl paprikajauhetta
0,5-1 tl rouhittua mustapippuria
2 keskikokoista sipulia
250 salottisipuleita
2 omenaa (200g lohkottuina)

Kastike:
5 dl vettä
2 rkl soikakastiketta
2 rkl hunaja-omena viinietikkaa
1 lihaliemikuutio
2 rkl hunajaa
2 rkl vaaleaa kastikesuurusta
1 isohko kanelitanko
2 rkl sitruunamehua
1 tl rakuunaa

Valmistusohje

Tiristä lihapaloja parissa erässä paistinpannulla ja mausta ne suolalla, paprikajauheella ja pippurilla.

Poista omenoista siemenkodat ja lohko ne. Pilko tavalliset sipulit.

Kuori salottisipulit.

Ruskista omenalohkot kauniin ruskeiksi yhdessä sipulin kanssa.

Ruskista kevyesti myös kokonaiset salottisipulit.

Pane lihapalat sekä sipuli- ja omenalohkot uunivuokaan kerroksittain.

Kuumenna viini, soija, etikka, sitruunamehu, liemiaines ja hunaja.

Sekoita kastikesuurus liemeen ja kaada liemi aineiden päälle vuokaan.

Terävöitä makua kanelitangolla ja hauduta pataa uunissa 175 asteessa noin 60 minuuttia.

Tarjoa esimerkiksi perunamuusin kanssa.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 386 grammaa

Merjaoja
AineksetMääräEnergiaPHRK
Viljaporsaan lihasuikale (Snellman), annos 100g234g432kcal44.4g0g28g0g
Salottisipuli pussi (åth produkter), annos 250g73g20kcal0.9g3.5g0.1g1.2g
Sipuli (kuorittu)32g8.7kcal0.4g1.5g0.1g0.5g
Omena, keskikokoinen 200g58g20kcal0.1g4.1g0.2g1.1g
Oliiviöljy 5.8g52kcal0g0g5.8g0g
Paprikajauhe 0.9g2.8kcal0.1g0.2g0.1g0.3g
Vesi, vesijohtovesi 146g0kcal0g0g0g0g
Soijakastike 88g53kcal4.5g8.3g0.1g0g
Hunaja-omena-viinietikka 8.8g5kcal0g0.7g0g0g
Sitruunamehu, laimentamaton8.8g1.8kcal0g0.1g0g0g
Lihaliemikuutio knorr, annos 10g2.9g0.2kcal0g0g0g0g
Hunaja 12g39kcal0.1g9.4g0g0g
Kastikesuuruste, vaalea (Myllyn paras), annos 5g2.9g11kcal0g2.6g0g0g
Kanelitanko (Söderman), annos 11g3.2g19kcal0.2g1.9g1.1g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1351g1326kcal101.4g64.6g71g6.2g
Valittu annoskoko676g663kcal50.7g32.3g35.5g3.1g
Annoskoko puolitettuna338g332kcal25.4g16.2g17.8g1.6g
Arvot/100g100g98kcal7.5g4.8g5.3g0.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=327030