Munattomat ja maidottomat mokkaruudut

Tämä ei ihan riitä täyttämään koko peltiä vaan tekee 20 ruutua.

4 dl vehnäjauhoja
2,7 dl sokeria tai kevyttä kristallia
0,5 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 rkl etikkaa
0,6 dl rypsiöljyä
2,7 dl vettä

kuorrute:

3 dl tomusokeria
3 rkl juoksevaa kasvirasvasekoitetta tai margariinisulaa
3 rkl keitettyä kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria

koristeeksi:

kookoshiutaleita, mantelirouhetta tai strösseliä

Laita uuni heti alkuun lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat ainekset.

Lisää sitten etikka, öljy ja vesi.

Sekoita pikaisesti.

Kaada pellille leivinpaperille ja levitä ohueksi sillä se tulee vielä nousemaan aika reippaasti.

Paista s. 20 minuuttia tai kunnes saat taikinatikun puhtaana ulos taikinan keskiosasta, se on silloin valmis eikä tarvitse olla pidempään.

Peltipiirakan jäähdyttyä sekoita kuorrutteen ainekset ja levitä pinnalle.

Ripottele pinnalle mielesi mukaista koristetta ennenkuin kuorrutteen pinta alkaa kuivumaan.

Koska osa taikinasta leikataan reunoilta pois ennen ruutujen leikkaamista, merkitsin kokonaisannosten määräksi 24.

Reseptistä tulee n. 24 annosta ja yksi annos painaa n. 47 grammaa

Chan
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vehnäjauho, sunnuntai1546g5412kcal185.6g1097.9g32.5g46.4g
Sokeri 1368g5552kcal0g1366.5g0g0g
Kaakaojauhe, sokeroimaton 107g396kcal19.8g11.8g23.2g32.5g
Vanilliinisokeri, teelusikka30g119kcal0g29.4g0g0g
Omenaviinietikka 1rkl=n.15g (Pirkka), annos 15g89g18kcal0g5.8g0g0g
Rypsiöljy 321g2840kcal0g0g321.2g0g
Vesi, vesijohtovesi 1606g0kcal0g0g0g0g
Tomusokeri 1dl=60g1071g4282kcal0g1070.5g0g0g
Pirkka juokseva rypsiöljyvalmiste 450ml238g1713kcal0g0g190.3g0g
Kahvi (musta), kuppi 100g, muki 200g268g3.5kcal0.8g0g0g0g
Kaakaojauhe, sokeroimaton 36g132kcal6.6g3.9g7.7g10.8g
Kookoshiutale 89g590kcal7.3g5.7g57.6g14.5g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana13536g42113kcal440.2g7183g1265g208.4g
Valittu annoskoko6768g21056kcal220.1g3591.5g632.5g104.2g
Annoskoko puolitettuna3384g10528kcal110.1g1795.8g316.3g52.1g
Arvot/100g100g311kcal3.3g53.1g9.3g1.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=123439