Possu-omena-sipulipata

Pohjautuu resepetiin: Siirry sivulle!

Korvattu 2rkl HP-kastiketta, 2rkl soija + 2rkl hunaja-omena-viinietikka.

Käytetty vettä, ei viiniä

Päivitetty resepti
--------------------

Raaka-aineet

800 g sianlihaa suikaleina tai kuutioina (esim.

lapaa tai paistia)
ruokaöljyä
1 tl suolaa
1,5 tl paprikajauhetta
0,5-1 tl rouhittua mustapippuria
2 keskikokoista sipulia
250 salottisipuleita
2 omenaa (200g lohkottuina)

Kastike:
5 dl vettä
2 rkl soikakastiketta
2 rkl hunaja-omena viinietikkaa
1 lihaliemikuutio
2 rkl hunajaa
2 rkl vaaleaa kastikesuurusta
1 isohko kanelitanko
2 rkl sitruunamehua
1 tl rakuunaa

Valmistusohje

Tiristä lihapaloja parissa erässä paistinpannulla ja mausta ne suolalla, paprikajauheella ja pippurilla.

Poista omenoista siemenkodat ja lohko ne. Pilko tavalliset sipulit.

Kuori salottisipulit.

Ruskista omenalohkot kauniin ruskeiksi yhdessä sipulin kanssa.

Ruskista kevyesti myös kokonaiset salottisipulit.

Pane lihapalat sekä sipuli- ja omenalohkot uunivuokaan kerroksittain.

Kuumenna viini, soija, etikka, sitruunamehu, liemiaines ja hunaja.

Sekoita kastikesuurus liemeen ja kaada liemi aineiden päälle vuokaan.

Terävöitä makua kanelitangolla ja hauduta pataa uunissa 175 asteessa noin 60 minuuttia.

Tarjoa esimerkiksi perunamuusin kanssa.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 386 grammaa

Merjaoja
AineksetMääräEnergiaPHRK
Viljaporsaan lihasuikale (Snellman), annos 100g2402g4444kcal456.4g0g288.2g0g
Salottisipuli pussi (åth produkter), annos 250g751g203kcal9.8g36g0.8g12.8g
Sipuli (kuorittu)330g89kcal4.3g15.9g0.7g5.6g
Omena, keskikokoinen 200g601g204kcal1.2g42.6g1.8g10.8g
Oliiviöljy 60g531kcal0g0g60.1g0g
Paprikajauhe 9g29kcal1.3g1.7g1.2g3.4g
Vesi, vesijohtovesi 1501g0kcal0g0g0g0g
Soijakastike 901g543kcal46.6g85.6g0.7g0g
Hunaja-omena-viinietikka 90g51kcal0.1g7.6g0g0g
Sitruunamehu, laimentamaton90g19kcal0.3g1.4g0g0.1g
Lihaliemikuutio knorr, annos 10g30g1.7kcal0.1g0g0.2g0g
Hunaja 120g397kcal0.6g97g0g0g
Kastikesuuruste, vaalea (Myllyn paras), annos 5g30g108kcal0.3g26.7g0.2g0.1g
Kanelitanko (Söderman), annos 11g33g200kcal2.2g19.2g11.6g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana13896g13638kcal1046.4g667.4g731g65.6g
Valittu annoskoko6948g6819kcal523.2g333.7g365.5g32.8g
Annoskoko puolitettuna3474g3410kcal261.6g166.9g182.8g16.4g
Arvot/100g100g98kcal7.5g4.8g5.3g0.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=327030