Täytettyä kalkkunanrintaa ja yrtti-ohrattoa (Kevennys)

Kalkkunanrinta

Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen.

Valuta hyvin sulanut pinaatti.

Valuta aurinkokuivattu tomaatti huolellisesti ja leikkaa sen jälkeen suikaleiksi.

Murskaa pähkinät morttelissa tai esimerkiksi kahden leivinpaperin välissä paistinpannua apuna käyttäen.

Voit myös käyttää tehosekoitinta.

Yhdistä pinaatti, tomaatit ja pähkinät massaksi.

Mausta suolalla ja pippurilla.

Tee veitsellä tasku kalkkunafileeseen.

Täytä fileet lusikalla, mutta varo laittamasta liikaa, jottei täyte pursu paistaessa ulos.

Paista fileet nopeasti pannulla, jotta niihin tulee hieman väriä ja mausta suolalla ja pippurilla.

Laita fileet uuniin ja kypsytä n. 12min.

Anna levätä hetki.

Tarjoile yrtti-ohraton sekä vihreän salaatin kanssa.

Yrtti-ohratto

Kuori ja pilko sipuli pieneksi kuutioksi.

Kuullota sipulia oliiviöljyssä miedolla lämmöllä hetki.

Lisää ohraryynit ja jatka kuullottamista.

Mikäli haluat käyttää viiniä, lisää valkoviini ja anna kiehahtaa samalla sekoittaen.

Lisää kanalientä aina desi kerrallaan ja anna kypsyä hiljalleen pienellä lämmöllä.

Lopuksi lisää kerma, sitruunan mehu ja pieneksi pilkotut yrtit.

Maista ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Jos haluat käyttää juustoraastetta, lisää se lopuksi.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 571 grammaa

Piriri
AineksetMääräEnergiaPHRK
Ohrasuurimo 106g342kcal8.8g67.1g2.1g8.1g
Oliiviöljy 14g124kcal0g0g14.1g0g
Kanaliemi laimennettu 219g22kcal0.6g0.9g1.7g0.1g
Ruohosipuli 16g3.5kcal0.2g0.3g0.1g0.4g
Persilja 16g4.3kcal0.2g0.2g0g1.2g
Sipuli 16g4.7kcal0.2g0.7g0g0.3g
Ruokakerma,kevyt ja paksu 4% (Atria)31g19kcal0.3g1.4g1.2g0g
Sitruunamehu, laimentamaton16g3.3kcal0g0.2g0g0g
Valkoviini kuiva 31g21kcal0.1g0.2g0g0g
Pasta juusto raaste, mustaleima emmental (Valio), annos 5g31g125kcal9.1g0g9.7g0.3g
Pakastepinaatti (Pirkka) 150g47g6.6kcal0.9g0.2g0.2g0g
Aurinkokuivattu tomaatti, öljyssä47g85kcal1.3g5.6g6.6g0g
Kalkkunan rintafilee 125g154kcal32g0g2.7g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1427g1830kcal107.4g153.6g76.8g20.8g
Valittu annoskoko714g915kcal53.7g76.8g38.4g10.4g
Annoskoko puolitettuna357g458kcal26.9g38.4g19.2g5.2g
Arvot/100g100g128kcal7.5g10.8g5.4g1.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=282846