Liha-kiinankaalipiirakka

Valmista ensin täyte.

Paahda huoneenlämpöinen jauheliha ja hienonnettu sipuli isolla pannulla.

Mausta ja anna hautua hetken aikaa.

Anna jäähtyä.

Suikaloi kiinankaali ja silppua vaalea osa halutessasi vielä pienemmäksi.

Höyrytä kiinankaalia niin että menee kokoon mutta säilyttää kauniin värinsä.

Jäähdytä kylmässä juoksevan veden alla.

Sekoita jauheliha joukkoon.

Voit lisätä kiinankaalisilpun myös jauheliha joukkoon sen jälkeen kun jauheliha on saanut vähän väriä.

Silloin kiinankaalin väri ei säily yhtä kauniina kuin höyryttämällä.

Sulata rasva isossa kattilassa ja lisää joukkoon kylmä vesi.

Rasva jäähtyy silloin huoneen lämpöiseksi.

Lisää sekaan 1/3 munasta (loput tarvitaan voitelemiseen) ja suola, sokeri sekä murustettu hiiva.

Sekoita hyvin ja lisää jauhot vähitellen tukevalla kauhalla sekoittaen.

Vaivaa 1-2 minuuttia kauhalla.

Jaa taikina kahden leivinpaperin päälle ja taputtele jauhotetuin käsin paperin kokoisiksi levyiksi.

Peitä liinalla ja anna kohota hetken aikaa.

Vedä toinen taikina leivinpaperin kanssa uunipellille ja levitä jäähtynyt täyte tasaisesti päälle.

Nosta toinen levy kanneksi leivinpaperia avuksi käyttäen ja irrota paperi varovasti.

Nipistä reunat kiinni ja painele haarukalla.

Voitele pinta kananmunalla ja pistele haarukalla.

Paista 200 asteessa uunin toiseksi allimmalla tasolla 25-30 minuuttia.

Vedä vähän jäähtynyt piirakka ison leikkuulaudan päälel ja leikkaa 24 palaksi tai sen mukaan minkä kokoinen piirakka on. Nauti piirakan kanssa liha-kana tai kasvislientä tai kevyttä keittoa (tai salaattia)

Reseptistä tulee n. 24 annosta ja yksi annos painaa n. 96 grammaa

Tinksu
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vesi, vesijohtovesi 6.3g0kcal0g0g0g0g
Rypsiöljy 7g62kcal0g0g7g0g
Kananmuna 50g(kpl)3.1g3.9kcal0.3g0g0.3g0g
Suola, annos 3g0.2g0kcal0g0g0g0g
Sokeri 0.1g0.5kcal0g0.1g0g0g
Kokojyväpitoinen sämpyläjauhoseos 1dl=65g (Myllärin), annos 65g22g73kcal2.6g14.5g0.5g1.8g
Jauheliha, kevyt, 10% (Atria), annos 400g13g21kcal2.4g0g1.3g0g
Sipuli 6.3g1.9kcal0.1g0.3g0g0.1g
Kiinankaali 13g2.5kcal0.2g0.3g0g0.1g
Ruokasuola jodioitu 0.4g0kcal0g0g0g0g
Mustapippuri 0.1g0.2kcal0g0g0g0g
Nallekarkki, keskiarvo1.6g5kcal0.1g1.2g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana144g342kcal11.4g32.8g18.2g4g
Valittu annoskoko72g171kcal5.7g16.4g9.1g2g
Annoskoko puolitettuna36g86kcal2.9g8.2g4.6g1g
Arvot/100g100g238kcal7.9g22.8g12.6g2.8g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=295582