Palestiinalainen keikausriisi

Leikkaa munakoisot 1 - 1,5 cm viipaleiksi ja ripottele pinnalle suolaa.

Itketä noin puoli tuntia ja pyyhi kuivaksi.

Kuumenna tilkka öljyä pannussa ja paista viipaleet molemmin puolin kullanruskeiksi.

Valuta talouspapaerin päällä.

Lisää valkosipuli samaan pannuun ja tarvittaessa lisää öljyä.

Lisää heti perään sipuli, kesäkurpitsa ja paprika ja paista muutama minuutti.

Lisää minuutin välein mausteet (2 tl baharat-mausteseosta, 1 tl kurkumaa), tomaattipyre ja silputtu tomaatti (4 kpl).

Paista 2 min ja mausta suolalla.

Kauho seos kulhoon.

Sulata voi pannussa ja paista ½ cm paksuiset perunaviipaleet voissa pehmeiksi ja kullanruskeiksi.

Asettele ne tasaiseksi kerrokseksi pannun pohjalle ja reunoille ja lado kerros munakoisoviipaleita päälle.

Lusikoi seuraavaksi kesäkurpitsa-paprikaseos varovasti tasaiseksi kerrokseksi päälle ja asette ylimmäksi tomaattiviipaleet (4 kpl tomaatti viipaloituna).

Sirottele riisi lopuksi tomaattiviipaleiden päälle samalla taputellen niin, että riisi täyttää paistoksen pinnassa olevat raot.

Kaada päälle kasvisliemi ja lisää tarvittaessa tilkka vettä - nesteen tulee ulottua juuri riisin yläpuolelle.

Peitä pannu foliolla, käännä lämpö alhaiseksi ja anna ruoan kypsyä 50 min - tunti eli kunnes riisi on kypsää.

Keikauta pohjapuoli ylöspäin tarjoiluvadille.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 591 grammaa

Ottiliana
AineksetMääräEnergiaPHRK
Munakoiso 156g35kcal0.8g4.8g0.3g3.9g
Ruokaöljy keskiarvo 6.2g55kcal0g0g6.2g0g
Valkosipuli 5g5.4kcal0.4g0.8g0g0.1g
Kesäkurpitsa zucchini 55g10kcal0.3g1.4g0.2g0.4g
Paprika punainen 72g21kcal0.7g3.2g0.3g1.4g
Tomaattipyre (Eldorado), annos 70g4.7g4.7kcal0.2g0.9g0g0g
Tomaatti 156g36kcal0.9g5.4g0.5g2.2g
Peruna, vanha, kuorittu 28g21kcal0.5g4.4g0.1g0.3g
Basmatiriisi, kuiva (Uncle ben s), annos 62.5g78g274kcal7g59.3g0.9g0.5g
Kasvisliemi laimennettu 156g15kcal0.5g0.6g1.1g0.1g
Sipuli 17g5.2kcal0.2g0.8g0g0.3g
Voi 4.4g32kcal0.1g0g3.6g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1478g1027kcal23.2g163.2g26.4g18.4g
Valittu annoskoko739g514kcal11.6g81.6g13.2g9.2g
Annoskoko puolitettuna369g257kcal5.8g40.8g6.6g4.6g
Arvot/100g100g70kcal1.6g11g1.8g1.2g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=426611