Possu-omena-sipulipata

Pohjautuu resepetiin: Siirry sivulle!

Korvattu 2rkl HP-kastiketta, 2rkl soija + 2rkl hunaja-omena-viinietikka.

Käytetty vettä, ei viiniä

Päivitetty resepti
--------------------

Raaka-aineet

800 g sianlihaa suikaleina tai kuutioina (esim.

lapaa tai paistia)
ruokaöljyä
1 tl suolaa
1,5 tl paprikajauhetta
0,5-1 tl rouhittua mustapippuria
2 keskikokoista sipulia
250 salottisipuleita
2 omenaa (200g lohkottuina)

Kastike:
5 dl vettä
2 rkl soikakastiketta
2 rkl hunaja-omena viinietikkaa
1 lihaliemikuutio
2 rkl hunajaa
2 rkl vaaleaa kastikesuurusta
1 isohko kanelitanko
2 rkl sitruunamehua
1 tl rakuunaa

Valmistusohje

Tiristä lihapaloja parissa erässä paistinpannulla ja mausta ne suolalla, paprikajauheella ja pippurilla.

Poista omenoista siemenkodat ja lohko ne. Pilko tavalliset sipulit.

Kuori salottisipulit.

Ruskista omenalohkot kauniin ruskeiksi yhdessä sipulin kanssa.

Ruskista kevyesti myös kokonaiset salottisipulit.

Pane lihapalat sekä sipuli- ja omenalohkot uunivuokaan kerroksittain.

Kuumenna viini, soija, etikka, sitruunamehu, liemiaines ja hunaja.

Sekoita kastikesuurus liemeen ja kaada liemi aineiden päälle vuokaan.

Terävöitä makua kanelitangolla ja hauduta pataa uunissa 175 asteessa noin 60 minuuttia.

Tarjoa esimerkiksi perunamuusin kanssa.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 386 grammaa

Merjaoja
AineksetMääräEnergiaPHRK
Viljaporsaan lihasuikale (Snellman), annos 100g2669g4938kcal507.1g0g320.3g0g
Salottisipuli pussi (åth produkter), annos 250g834g225kcal10.8g40g0.8g14.2g
Sipuli (kuorittu)367g99kcal4.8g17.6g0.7g6.2g
Omena, keskikokoinen 200g667g227kcal1.3g47.4g2g12g
Oliiviöljy 67g590kcal0g0g66.7g0g
Paprikajauhe 10g32kcal1.5g1.8g1.3g3.7g
Vesi, vesijohtovesi 1668g0kcal0g0g0g0g
Soijakastike 1001g604kcal51.7g95.1g0.8g0g
Hunaja-omena-viinietikka 100g57kcal0.2g8.4g0g0g
Sitruunamehu, laimentamaton100g21kcal0.3g1.6g0g0.1g
Lihaliemikuutio knorr, annos 10g33g1.9kcal0.1g0g0.2g0g
Hunaja 133g441kcal0.7g107.8g0g0g
Kastikesuuruste, vaalea (Myllyn paras), annos 5g33g120kcal0.3g29.7g0.2g0.1g
Kanelitanko (Söderman), annos 11g37g222kcal2.5g21.4g12.8g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana15440g15154kcal1162.6g741.6g811.6g72.6g
Valittu annoskoko7720g7577kcal581.3g370.8g405.8g36.3g
Annoskoko puolitettuna3860g3788kcal290.7g185.4g202.9g18.2g
Arvot/100g100g98kcal7.5g4.8g5.3g0.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=327030