Juustoinen kasvisgratiini

Pilko kesäkurpitsa ja munakoiso reiluiksi kuutioiksi ja paista niitä halutessasi hetki oivariinissa pannulla.

Pilko kukkakaali ja kuoritut porkkana paloiksi ja laita uunivuokaan munakoiso- ja kesäkurpitsapalojen kanssa.

Kaada päälle kermat ja nokareita tuorejuustoa.

Seikoita joukkoon vielä juustoraaste.

Paista uunissa 200-225 asteessa kunnes vihannesten pehmeysaste on sopiva (35-60 min.).

Jos kermaa tuntuu olevan liian vähän, voi maitoa tai munamaitoa vähän lisätä.

Päivitys valmistumisen jälkeen:

Gratiinissa oli aika runsaasti juustoista kastiketta, joten kasviksia voi hyvin lisätä ja juustoraastetta hieaman vähentää.

Porkkanat olivat paikoittellen kovahkoja eli jos pitää erittäin pehmeistä vihanneksista gratiineissa, kannattaa porkkanoita esikypsentää ensin.

Muuten erittäin onnistunut ja maukas gratiini.

Ohjeen mukaan valmistettu painaa kypsänä n. 1880g.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 276 grammaa

Ninde81
AineksetMääräEnergiaPHRK
Oivariini vähärasvaisempi (Valio), annos 5g35g192kcal0.3g0.3g21g0g
Kesäkurpitsa zucchini 1609g290kcal9g40.2g6.4g11.3g
Munakoiso 822g184kcal4.1g25.5g1.6g20.5g
Kukkakaali 1206g290kcal21.8g26.5g3.6g27.7g
Porkkana, keskikokoinen 65g927g260kcal5.6g55.1g1.9g23.2g
Ruokakerma aurajuusto (Valio), annos 50g874g962kcal20.1g27.1g87.4g0g
Ruoka, kasvisrasvasekoite 7% 2dl (Rainbow (inex)), annos 200g699g595kcal9.8g30.8g49g0g
Tuorejuusto valkosipuli & yrtit (Rainbow), annos 30g350g577kcal31.8g17.5g42g0g
Pizzaraaste 23% (X-tra), annos 20g857g2742kcal162.8g68.5g197g0g
Rasvaton hyla maito (Valio), annos 200g350g115kcal11.5g17.1g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana15456g12412kcal553.6g617.2g819.8g165.4g
Valittu annoskoko7728g6206kcal276.8g308.6g409.9g82.7g
Annoskoko puolitettuna3864g3103kcal138.4g154.3g205g41.4g
Arvot/100g100g80kcal3.6g4g5.3g1.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=373525