Täytettyä kalkkunanrintaa ja yrtti-ohrattoa (Kevennys)

Kalkkunanrinta

Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen.

Valuta hyvin sulanut pinaatti.

Valuta aurinkokuivattu tomaatti huolellisesti ja leikkaa sen jälkeen suikaleiksi.

Murskaa pähkinät morttelissa tai esimerkiksi kahden leivinpaperin välissä paistinpannua apuna käyttäen.

Voit myös käyttää tehosekoitinta.

Yhdistä pinaatti, tomaatit ja pähkinät massaksi.

Mausta suolalla ja pippurilla.

Tee veitsellä tasku kalkkunafileeseen.

Täytä fileet lusikalla, mutta varo laittamasta liikaa, jottei täyte pursu paistaessa ulos.

Paista fileet nopeasti pannulla, jotta niihin tulee hieman väriä ja mausta suolalla ja pippurilla.

Laita fileet uuniin ja kypsytä n. 12min.

Anna levätä hetki.

Tarjoile yrtti-ohraton sekä vihreän salaatin kanssa.

Yrtti-ohratto

Kuori ja pilko sipuli pieneksi kuutioksi.

Kuullota sipulia oliiviöljyssä miedolla lämmöllä hetki.

Lisää ohraryynit ja jatka kuullottamista.

Mikäli haluat käyttää viiniä, lisää valkoviini ja anna kiehahtaa samalla sekoittaen.

Lisää kanalientä aina desi kerrallaan ja anna kypsyä hiljalleen pienellä lämmöllä.

Lopuksi lisää kerma, sitruunan mehu ja pieneksi pilkotut yrtit.

Maista ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Jos haluat käyttää juustoraastetta, lisää se lopuksi.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 571 grammaa

Piriri
AineksetMääräEnergiaPHRK
Ohrasuurimo 1190g3834kcal98.1g751.2g23.8g90.4g
Oliiviöljy 157g1392kcal0g0g157.4g0g
Kanaliemi laimennettu 2449g243kcal6.6g10.5g19.3g0.7g
Ruohosipuli 175g40kcal2.4g3g1g4.2g
Persilja 175g48kcal2.4g1.9g0.3g14g
Sipuli 175g53kcal2.2g8.4g0.3g3g
Ruokakerma,kevyt ja paksu 4% (Atria)350g210kcal3.5g15.7g14g0g
Sitruunamehu, laimentamaton175g37kcal0.5g2.8g0g0.2g
Valkoviini kuiva 350g240kcal1.1g2.1g0g0g
Pasta juusto raaste, mustaleima emmental (Valio), annos 5g350g1399kcal101.5g0g108.5g3.5g
Pakastepinaatti (Pirkka) 150g525g74kcal10g2.1g2.6g0g
Aurinkokuivattu tomaatti, öljyssä525g950kcal14.4g63g73.5g0g
Kalkkunan rintafilee 1399g1730kcal358.7g0g30.8g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana15988g20495kcal1202.8g1721.4g863g232g
Valittu annoskoko7994g10248kcal601.4g860.7g431.5g116g
Annoskoko puolitettuna3997g5124kcal300.7g430.4g215.8g58g
Arvot/100g100g128kcal7.5g10.8g5.4g1.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=282846