Rahkakääretorttu

Kuumenna uuni 150 asteeseen.

Erottele valkuaiset ja keltuaiset.

Lisää hyppysellinen leivinjauhetta valkuaisten sekaan ja vatkaa kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella.

Sekoita keltuaiset, 50g rahkaa, hiutaleet, makeutusaine ja kaakao.

Sekoita pohjan ainekset yhteen.

Kaada taikinaseos leivinpaperille uunipellille ja levitä tasaiseksi.

Reseptin annoksesta ei tule ison pellin kokoista pohjaa, joten älä levitä taikinaa liian ohueksi (n. 1 cm paksuus hyvä).

Huom.

Sirottelin hivenen korppujauhoja leivinpaperille ennen taikinan kaatamista, mutta en tiedä kuinka paljon se vaikutti siihen, ettei taikina jäänyt paiston jälkeen leivinpaperiin kiinni.

Paista uunissa kunnes pohja on jämäkkä eikä tahmainen.

Sekoita sillä aikaa 200g rahkaa, kaakaojauhe ja makeutusjauhe esim.

sähkövatkaimella.

Joidenkien mielestä rahkasta voi jäädä täytteeseen aavistuksen hapan maku, mutta tätä voi peittää maustamalla seosta lisää tai kokeilemalla eri rahkoja.

Kumoa jäähtynyt pohja ylösalaisin, levitä täyte ja rullaa kääretortuksi.

Leikkaa päädyt veitsellä tasaisen siisteiksi.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 68 grammaa

Salitintti
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuoreton 220g314kcal27.5g0.7g22.6g0g
Makeutusaine, Hermesetas jauhe4g12kcal0g2.2g0g1.6g
Tumma kaakaojauho (Van houten), annos 10g20g76kcal4g2.2g4.2g5.6g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g100g60kcal10g4.3g0.3g0g
Maitorahka, pehmeä rasvaton 0,3% (Valio), annos 250g400g240kcal40g17.2g1.2g0g
Tumma kaakaojauho (Van houten), annos 10g20g76kcal4g2.2g4.2g5.6g
Makeutusaine, Hermesetas jauhe4g12kcal0g2.2g0g1.6g
Fibrex sokerijuurikaskuitu hiutale40g24kcal4g2g0.1g29.2g
Leivinjauhe 4g7kcal0.2g1.5g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1624g1640kcal179.4g69g65.2g87.2g
Valittu annoskoko812g820kcal89.7g34.5g32.6g43.6g
Annoskoko puolitettuna406g410kcal44.9g17.3g16.3g21.8g
Arvot/100g100g101kcal11g4.2g4g5.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=278247