Mansikkahyytelökakku

Tein ohjeen mukaisen kakun pieneen irtopohjavuokaan, mutta täytettä tuli turhan paljon.

Kannattaa siis tuplata keksien määrä ja tehdä kakku normaalikokoiseen vuokaan.

Hienonna keksit ja sekoita niihin muutama lusikallinen pilttiä tai muuta vähäsokerista marja- tai hedelmäsosetta.

Taputtele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle (reunat kannattaa kelmuttaa).

Seos on aika tahmaista ja huonosti levittyvää, joten sormiin kannattaa hieroa tilkka öljyä, niin homma sujuu helpommin.

Vatkaa vaniljavaahto ja sen sekaan rahka sekä tuorejuusto.

Lisää survotut mansikat ja mausta.

Itse lisäsin steviaa, vaniljaa myllystä sekä hienonnettua sitruunamelissaa.

Purista puolikkaan sitruunan mehu kattilaan, lisää hieman vettä.

Kuumenna kiehuvaksi ja liota liivate (itse käytin 4tl liivatejauhetta, olisi saanut olla enemmän, koska puolet ) nesteeseen.

Lisää seos hyvin sekoittaen täytteen joukkoon.

Kaada täyte vuokaan ja laita jäkaappiin.

Koristele kakku parin tunnin hyytimisen jälkeen esim.

mansikanpuolikkailla ja sitruunamelissan lehdillä.

Anna hyytyä yhteensä ainakin 4 tunia, mielellään yön yli.

Reseptistä tulee n. 8 annosta ja yksi annos painaa n. 127 grammaa

Idunn
AineksetMääräEnergiaPHRK
Digestive (täysjyvä, kuitu) (Bisca), annos 13.3g799g3477kcal63.9g495.5g135.9g48g
Piltti, kuningatar440g242kcal2.2g61.5g2.2g5.3g
Flora Vanilla 12%1199g2278kcal53.9g191.8g143.9g0g
Maitorahka,maustamaton rasvaton (Rainbow), annos 250g1199g767kcal131.9g48g3.6g0g
Mansikka 2797g1302kcal14g235g5.6g53.1g
Sitruunamehu, laimentamaton400g84kcal1.2g6.4g0g0.4g
Liivate 96g335kcal82.1g0g0.1g0g
Philadelphia extra light -tuorejuusto, 5% rasvaa1199g1199kcal131.9g36g59.9g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana16256g19364kcal962.2g2148.4g702.4g213.6g
Valittu annoskoko8128g9682kcal481.1g1074.2g351.2g106.8g
Annoskoko puolitettuna4064g4841kcal240.6g537.1g175.6g53.4g
Arvot/100g100g119kcal5.9g13.2g4.3g1.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=368106