Punasipuli-fetapizza(Pirkka ohje)

Siirry sivulle!

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen.

Sekoita joukkoon suola, sokeri ja osa jauhoista.

Valuta salaattijuustot siivilässä.

Mittaa öljymarinadi taikinaan ja lisää loput jauhot käsin hyvin vaivaten.

Vaivaa pehmeä taikina sileäksi palloksi pöydällä.

Jaa taikina kahtia, jauhota ja nosta palat takaisin kulhoon.

Kohota kaksinkertaiseksi.

2. Kuori ja halkaise punasipulit.

Leikkaa puolikkaat 6 lohkoksi niin, että kanta pitää lohkot koossa.

Lado lohkot pellille leivinpaperin päälle.

Vatkaa öljymarinadi, balsamiviinietikka, sokeri ja suola.

Voitele sipulilohkot seoksella.

Paista sipuleita 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Anna jäähtyä.

Viipaloi tomaatit.

3. Taputtele toinen taikinoista ohueksi pohjaksi (Ø 28 cm) pellille leivinpaperin päälle.

Levitä 3/4 dl ranskankermaa pohjalle tasaiseksi kerrokseksi.

Ripottele päälle 1 dl juustoraastetta.

Asettele puolet sipulilohkoista ja tomaattiviipaleista pizzalle.

Muserra puolet juustokuutioista tasaisesti pizzalle ja levitä puolet viipaloiduista oliiveista päälle.

4. Paista pizzaa uunin alatasolla 225 asteessa 15?17 minuuttia.

5. Leivo, täytä ja paista toinen pohja välit­tömästi.

Ripottele pizzalle oreganoa.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 510 grammaa

Jjarvi76
AineksetMääräEnergiaPHRK
Vesi, vesijohtovesi 1000g0kcal0g0g0g0g
Hiiva 100g75kcal13.1g1.1g0.4g6.9g
Vehnäjauho puolikarkea 1300g4461kcal132.5g910g15.6g45.5g
Oliiviöljy 108g955kcal0g0g108g0g
Punasipuli, kuorittu, 100g2400g648kcal31.2g115.2g4.8g40.8g
Balsamiviinietikka (Kuhne), annos 15g120g136kcal0.8g27.6g0.1g0g
Sokeri104g422kcal0g103.9g0g0g
Suola, annos 3g20g0kcal0g0g0g0g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g1000g203kcal6g38g3g14g
Ranskankerma kevyt rasvaa 5%600g540kcal24g45.6g30g0g
Pirkka Emmental-Mozzarella juustoraaste800g2880kcal232g13.6g224g0g
Salaattijuustokuutio (Pirkka), annos 200g400g1080kcal72g8g84g0g
Oliivi musta kivetön (Pirkka), annos 2.9g200g238kcal1.8g8.8g26g0g
Oregano, kuivattu 4g12kcal0.4g0.9g0.4g1.7g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana16312g23298kcal1027.6g2545.4g992.6g217.8g
Valittu annoskoko8156g11649kcal513.8g1272.7g496.3g108.9g
Annoskoko puolitettuna4078g5825kcal256.9g636.4g248.2g54.5g
Arvot/100g100g143kcal6.3g15.6g6.1g1.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=108168