Juustokakkujäätelö Tilli

Keksit pohjalle tai/ja murusiksi massan sekaan.

2,5 dl Flora Vanilla
0,5 dl vispikermaa
200 g Mascarpone
2 dl sokeria
3 keltuaista
1/2 tl vaniljasokeria
1 maustemitta suolaa (ehkä hiukan vajaa)
3 valkuaista
8 digestive-keksiä

Sekoita keskenään mascarpone, keltuaiset, vaniljasokeri, suola ja sokeri.

Vispaa toisessa kulhossa kermat vaahdoksi.

Vispaa kolmannessa kulhossa valkuaiset vaahdoksi.

Sekoita kermavaahto ja Mascapone-juttu.

Kääntele lopuksi varovasti sekaan valkuaisvaahto – älä missään nimessä tee sitä sähkövatkaimella vaan hellästi puukauhalla tai lusikalla.

Sekoita kuitenkin niin, että valkuaisvaahto on sekoittunut tasaisesti.

Laita seos piirakkavuokaan ja ripottele päälle piparkakunmurut.

Ripottele vielä ohut kerros kanelia päälle.

Vuoraa vuoka tuorekelmulla ja laita pakkaseen.

Ota juustokakkujäätelö pois pakkasesta noin 20 minuuttia ennen jälkiruuan syömistä.

Ohjeessa käytetyt ainekset voi vaihtaa, esim mascarpone tuorejuustoon ja kerma kokonaan vispikermaa.

Namnam.

Omnom.

Reseptistä tulee n. 13 annosta ja yksi annos painaa n. 80 grammaa

Tillips
AineksetMääräEnergiaPHRK
Digestive täysjyvävehnäkeksi800g3600kcal52g480g168g24.8g
Mascarpone (250g)1600g8352kcal72g72g864g0g
Flora Vanilla 12%2000g3800kcal90g320g240g0g
Sokeri 1700g6900kcal0g1698.3g0g0g
Keltuainen, 20g, annos 20g480g307kcal16.8g1g120g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g20g80kcal0g19.8g0g0g
Suolapähkinä 24g143kcal6g2.4g12g1.8g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 720g305kcal70.6g2.9g0.7g0g
Vispikerma Flora 20%400g880kcal12g20g80g0g
Valkosuklaa panda, levy 130g600g3354kcal50.4g330g204g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana16688g55443kcal739.6g5892.8g3377.4g53.2g
Valittu annoskoko8344g27722kcal369.8g2946.4g1688.7g26.6g
Annoskoko puolitettuna4172g13861kcal184.9g1473.2g844.4g13.3g
Arvot/100g100g332kcal4.4g35.3g20.2g0.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=432313