Täytettyä kalkkunanrintaa ja yrtti-ohrattoa (Kevennys)

Kalkkunanrinta

Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen.

Valuta hyvin sulanut pinaatti.

Valuta aurinkokuivattu tomaatti huolellisesti ja leikkaa sen jälkeen suikaleiksi.

Murskaa pähkinät morttelissa tai esimerkiksi kahden leivinpaperin välissä paistinpannua apuna käyttäen.

Voit myös käyttää tehosekoitinta.

Yhdistä pinaatti, tomaatit ja pähkinät massaksi.

Mausta suolalla ja pippurilla.

Tee veitsellä tasku kalkkunafileeseen.

Täytä fileet lusikalla, mutta varo laittamasta liikaa, jottei täyte pursu paistaessa ulos.

Paista fileet nopeasti pannulla, jotta niihin tulee hieman väriä ja mausta suolalla ja pippurilla.

Laita fileet uuniin ja kypsytä n. 12min.

Anna levätä hetki.

Tarjoile yrtti-ohraton sekä vihreän salaatin kanssa.

Yrtti-ohratto

Kuori ja pilko sipuli pieneksi kuutioksi.

Kuullota sipulia oliiviöljyssä miedolla lämmöllä hetki.

Lisää ohraryynit ja jatka kuullottamista.

Mikäli haluat käyttää viiniä, lisää valkoviini ja anna kiehahtaa samalla sekoittaen.

Lisää kanalientä aina desi kerrallaan ja anna kypsyä hiljalleen pienellä lämmöllä.

Lopuksi lisää kerma, sitruunan mehu ja pieneksi pilkotut yrtit.

Maista ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Jos haluat käyttää juustoraastetta, lisää se lopuksi.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 571 grammaa

Piriri
AineksetMääräEnergiaPHRK
Ohrasuurimo 127g411kcal10.5g80.5g2.5g9.7g
Oliiviöljy 17g149kcal0g0g16.9g0g
Kanaliemi laimennettu 262g26kcal0.7g1.1g2.1g0.1g
Ruohosipuli 19g4.2kcal0.3g0.3g0.1g0.4g
Persilja 19g5.1kcal0.3g0.2g0g1.5g
Sipuli 19g5.7kcal0.2g0.9g0g0.3g
Ruokakerma,kevyt ja paksu 4% (Atria)38g23kcal0.4g1.7g1.5g0g
Sitruunamehu, laimentamaton19g3.9kcal0.1g0.3g0g0g
Valkoviini kuiva 38g26kcal0.1g0.2g0g0g
Pasta juusto raaste, mustaleima emmental (Valio), annos 5g38g150kcal10.9g0g11.6g0.4g
Pakastepinaatti (Pirkka) 150g56g7.9kcal1.1g0.2g0.3g0g
Aurinkokuivattu tomaatti, öljyssä56g102kcal1.5g6.7g7.9g0g
Kalkkunan rintafilee 150g185kcal38.4g0g3.3g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1713g2196kcal129g184.2g92.4g24.8g
Valittu annoskoko856g1098kcal64.5g92.1g46.2g12.4g
Annoskoko puolitettuna428g549kcal32.3g46.1g23.1g6.2g
Arvot/100g100g128kcal7.5g10.8g5.4g1.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=282846