Parsakaalisokerihernepapusalaatti

Broccolia, vihreitä papuja ja sokeriherneitä seesamikastikkeella

*
noin 300 gr parsakaalia
*
200 gr vihreitä papuja
*
200 gr sokeriherneitä
*
1 rkl rypsiöljyä
*
3 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
*
1 rkl nigellansiemeniä
*
hyppysellinen suolaa
*
muutama rkl hienonnettua tuoretta korianteria (tai persiljaa)

Valmista ensin kastike:

* ½ dl tahiniseesamitahnaa
* !½ dl vettä
* 1 valkosipulinkynsi
* ½ rkl Tamari soijakastiketta (käytin tamaria, mutta tavallinenkin soijakastike käy tähän)
* ½ rkl hunajaa
* 3/4 rkl omenaviinietikkaa
* ripaus suolaa

Sekoita kaikki ainekset hyvin tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.

Itse käytin tuoreita kasviksia, mutta pakastetut käyvät myös hyvin tähän.

Jos käytät tuoreita, kuori parsakaalien varsiosa, ja leikkaa ne ohuiksi ja pitkiksi.

Jaa myös kukinnot pienemmiksi.

Leikkaa papujen ja herneiden päät pois.

Jos käytät pakastettuja kasviksia, tämä vaihe jääkin pois.

BroccoliKiehauta vettä kattilassa, ja keitä ensin pavut noin 5 minuuttia, niin että ne edelleenkin ovat rapeita.

Ota pavut kattilasta siivilän avulla, huuhdo kylmässä vedessä ja laita kulhoon.

Laita nyt herneet veteen ja keitä pari minuuuttia, huuhtele ja lisää ne papujen joukkoon.

Keitä lopuksi parsakaalin palaset, noin 3 minuuttia, ei sen enempää.

Lisää kulhoon.

Lisää öljy ja sekoita kasvisten joukkoon.

Sekoita suurin osa siemenistä ja korianteri (persilja) kasvisten joukkoon.

Lisää myös hieman suolaa.

Rakenna annos: Aseta kasvikset tarjoilulautaselle, ripottele päälle loput siemenet ja laita runsaasti kastiketta kasvisten päälle.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 274 grammaa

Avokadoa
AineksetMääräEnergiaPHRK
Parsakaali, keitetty, suolaa 2397g832kcal109.8g46.3g7.2g59.4g
Sokeriherne (Findus), annos 200g1598g639kcal55.9g95.9g3.2g0g
Pavut, ohuet vihreät, Pirkka2397g647kcal45.5g100.7g4.8g57.5g
Oliiviöljy (Knossoscretanfood), annos 100g112g1007kcal0g0g111.8g0g
Seesaminsiemenet (Makrobios (luomu)), annos 10g160g1040kcal43g11g92.7g19.7g
Persilja 40g11kcal0.6g0.4g0.1g3.2g
Tahini, Macedonian, seesamitahna599g3973kcal160.6g28.8g357.1g17.4g
Vesi, vesijohtovesi 1198g0kcal0g0g0g0g
Valkosipuli 28g30kcal2.2g4.6g0.2g0.6g
Soijakastike 80g48kcal4.1g7.6g0.1g0g
Hunaja 80g264kcal0.4g64.6g0g0g
Omenaviinietikka 1rkl=n.15g (Pirkka), annos 15g80g16kcal0g5.2g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana17536g17015kcal844.2g730.2g1154.4g315.6g
Valittu annoskoko8768g8507kcal422.1g365.1g577.2g157.8g
Annoskoko puolitettuna4384g4254kcal211.1g182.6g288.6g78.9g
Arvot/100g100g97kcal4.8g4.2g6.6g1.8g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=114537