Sei-paistos

Uudemmissa kotitalousoppikirjoissa on hyviä perusreseptejä, jotka ovat edukkaita ja kohtuullisen makuisiakin.

Yksi tälläinen on "Kiinalainen kalapaistos", joka ei kyllä mitään kiinalaista ole nähnytkään, joten siksi resepti on tässä vain nimellä sei-paistos.

Olen jättänyt reseptistä pois curryn ja oreganon joita niitäkin voi kokeilla.

Tälläkin maustamisella tuli aivan erinomaista.

Mausteita voi kokeilla hieman oman maun mukaan.

Tomaatiksi laitoin muutamaan osaan pilkottuja kirsikkatomaatteja mutta mikä tahansa tomaatti käy hyvin.

Itse ohje:

Laita jäinen mahdollisesti annospaloiksi valmiiksi pilkottu kala sille sopivaan uunivuokaan.

Pintamausta kala ja lisää päälle pilkottu sipula sekä tomaatti.

Kaada lopuksi kolme juuston kerma kalan päälle ja ripottele hieman juustoraastetta pinnalle.

Paista n. 200 asteessa 30 minuuttia.

Nauti perunamuusin tai perunoiden ja/tai höyrytettyjen kasvisten kanssa.

Höyrytetty kukkakaali sopii esimerkiksi kevyämpänä vaihtoehtona loistavasti tämän kalapaistoksen kanssa.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 203 grammaa

Aporma
AineksetMääräEnergiaPHRK
Seiti pakaste 44g34kcal7.7g0g0.3g0g
Sipuli 6g1.8kcal0.1g0.3g0g0.1g
Tomaatti 8.2g1.9kcal0g0.3g0g0.1g
Kolmen juuston ruokakerma (Valio), annos 250g27g33kcal0.9g1g2.7g0g
Paprikajauhe 0.2g0.7kcal0g0g0g0.1g
Valkopippuri 0.1g0.2kcal0g0g0g0g
Sitruunapippuri (Santamaria), annos 1g0.1g0.2kcal0g0g0g0g
Emmental, sinileima3.3g12kcal0.9g0g0.9g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana178g168kcal19.2g3.2g7.8g0.6g
Valittu annoskoko89g84kcal9.6g1.6g3.9g0.3g
Annoskoko puolitettuna45g42kcal4.8g0.8g2g0.2g
Arvot/100g100g94kcal10.8g1.8g4.4g0.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=407096