Täytettyä kalkkunanrintaa ja yrtti-ohrattoa (Kevennys)

Kalkkunanrinta

Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen.

Valuta hyvin sulanut pinaatti.

Valuta aurinkokuivattu tomaatti huolellisesti ja leikkaa sen jälkeen suikaleiksi.

Murskaa pähkinät morttelissa tai esimerkiksi kahden leivinpaperin välissä paistinpannua apuna käyttäen.

Voit myös käyttää tehosekoitinta.

Yhdistä pinaatti, tomaatit ja pähkinät massaksi.

Mausta suolalla ja pippurilla.

Tee veitsellä tasku kalkkunafileeseen.

Täytä fileet lusikalla, mutta varo laittamasta liikaa, jottei täyte pursu paistaessa ulos.

Paista fileet nopeasti pannulla, jotta niihin tulee hieman väriä ja mausta suolalla ja pippurilla.

Laita fileet uuniin ja kypsytä n. 12min.

Anna levätä hetki.

Tarjoile yrtti-ohraton sekä vihreän salaatin kanssa.

Yrtti-ohratto

Kuori ja pilko sipuli pieneksi kuutioksi.

Kuullota sipulia oliiviöljyssä miedolla lämmöllä hetki.

Lisää ohraryynit ja jatka kuullottamista.

Mikäli haluat käyttää viiniä, lisää valkoviini ja anna kiehahtaa samalla sekoittaen.

Lisää kanalientä aina desi kerrallaan ja anna kypsyä hiljalleen pienellä lämmöllä.

Lopuksi lisää kerma, sitruunan mehu ja pieneksi pilkotut yrtit.

Maista ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Jos haluat käyttää juustoraastetta, lisää se lopuksi.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 571 grammaa

Piriri
AineksetMääräEnergiaPHRK
Ohrasuurimo 1359g4382kcal112.2g858.5g27.2g103.3g
Oliiviöljy 180g1591kcal0g0g179.9g0g
Kanaliemi laimennettu 2799g277kcal7.6g12g22.1g0.8g
Ruohosipuli 200g45kcal2.8g3.4g1.2g4.8g
Persilja 200g55kcal2.8g2.2g0.4g16g
Sipuli 200g61kcal2.5g9.6g0.4g3.4g
Ruokakerma,kevyt ja paksu 4% (Atria)400g240kcal4g18g16g0g
Sitruunamehu, laimentamaton200g42kcal0.6g3.2g0g0.2g
Valkoviini kuiva 400g274kcal1.2g2.4g0g0g
Pasta juusto raaste, mustaleima emmental (Valio), annos 5g400g1599kcal115.9g0g123.9g4g
Pakastepinaatti (Pirkka) 150g600g84kcal11.4g2.4g3g0g
Aurinkokuivattu tomaatti, öljyssä600g1086kcal16.5g72g84g0g
Kalkkunan rintafilee 1599g1977kcal409.9g0g35.2g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana18272g23424kcal1374.8g1967.4g986.6g265g
Valittu annoskoko9136g11712kcal687.4g983.7g493.3g132.5g
Annoskoko puolitettuna4568g5856kcal343.7g491.9g246.7g66.3g
Arvot/100g100g128kcal7.5g10.8g5.4g1.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=282846