Possu-omena-sipulipata

Pohjautuu resepetiin: Siirry sivulle!

Korvattu 2rkl HP-kastiketta, 2rkl soija + 2rkl hunaja-omena-viinietikka.

Käytetty vettä, ei viiniä

Päivitetty resepti
--------------------

Raaka-aineet

800 g sianlihaa suikaleina tai kuutioina (esim.

lapaa tai paistia)
ruokaöljyä
1 tl suolaa
1,5 tl paprikajauhetta
0,5-1 tl rouhittua mustapippuria
2 keskikokoista sipulia
250 salottisipuleita
2 omenaa (200g lohkottuina)

Kastike:
5 dl vettä
2 rkl soikakastiketta
2 rkl hunaja-omena viinietikkaa
1 lihaliemikuutio
2 rkl hunajaa
2 rkl vaaleaa kastikesuurusta
1 isohko kanelitanko
2 rkl sitruunamehua
1 tl rakuunaa

Valmistusohje

Tiristä lihapaloja parissa erässä paistinpannulla ja mausta ne suolalla, paprikajauheella ja pippurilla.

Poista omenoista siemenkodat ja lohko ne. Pilko tavalliset sipulit.

Kuori salottisipulit.

Ruskista omenalohkot kauniin ruskeiksi yhdessä sipulin kanssa.

Ruskista kevyesti myös kokonaiset salottisipulit.

Pane lihapalat sekä sipuli- ja omenalohkot uunivuokaan kerroksittain.

Kuumenna viini, soija, etikka, sitruunamehu, liemiaines ja hunaja.

Sekoita kastikesuurus liemeen ja kaada liemi aineiden päälle vuokaan.

Terävöitä makua kanelitangolla ja hauduta pataa uunissa 175 asteessa noin 60 minuuttia.

Tarjoa esimerkiksi perunamuusin kanssa.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 386 grammaa

Merjaoja
AineksetMääräEnergiaPHRK
Viljaporsaan lihasuikale (Snellman), annos 100g3203g5925kcal608.5g0g384.3g0g
Salottisipuli pussi (åth produkter), annos 250g1001g270kcal13g48g1g17g
Sipuli (kuorittu)440g119kcal5.7g21.1g0.9g7.5g
Omena, keskikokoinen 200g801g272kcal1.6g56.8g2.4g14.4g
Oliiviöljy 80g708kcal0g0g80.1g0g
Paprikajauhe 12g39kcal1.8g2.2g1.6g4.5g
Vesi, vesijohtovesi 2002g0kcal0g0g0g0g
Soijakastike 1201g724kcal62.1g114.1g1g0g
Hunaja-omena-viinietikka 120g68kcal0.2g10.1g0g0g
Sitruunamehu, laimentamaton120g25kcal0.4g1.9g0g0.1g
Lihaliemikuutio knorr, annos 10g40g2.3kcal0.1g0g0.2g0g
Hunaja 160g529kcal0.8g129.4g0g0g
Kastikesuuruste, vaalea (Myllyn paras), annos 5g40g144kcal0.4g35.6g0.2g0.1g
Kanelitanko (Söderman), annos 11g44g266kcal3g25.6g15.4g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana18528g18184kcal1395.2g889.6g974.2g87.2g
Valittu annoskoko9264g9092kcal697.6g444.8g487.1g43.6g
Annoskoko puolitettuna4632g4546kcal348.8g222.4g243.6g21.8g
Arvot/100g100g98kcal7.5g4.8g5.3g0.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=327030