Proteiini omenapiirakka

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 194 grammaa

Senjorag
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutaleet elovena plus (Raisio)2004g7416kcal280.6g1102.4g160.3g220.5g
Omena, keskikokoinen 200g2405g818kcal4.8g170.8g7.2g43.3g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g1603g1347kcal17.6g293.4g6.4g28.9g
Maitorahka (Milbona) 250 g purkki1002g682kcal122.3g39.1g2g0g
Whey 100, vanilja heraproteiini (Star nutrition), annos 37g593g2136kcal510.2g2.4g17.8g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 1122g476kcal110.1g4.5g1.1g0g
Canderel makeutusjauhe401g1539kcal11.6g373.2g0g0g
Leivinjauhe 40g70kcal2.1g15.2g0g0.2g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g40g125kcal4.4g24.1g2.8g11.2g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g60g219kcal2.1g47.9g2.1g0g
Suola, annos 3g40g0kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana18624g29654kcal2131.6g4146g399.4g608.2g
Valittu annoskoko9312g14827kcal1065.8g2073g199.7g304.1g
Annoskoko puolitettuna4656g7413kcal532.9g1036.5g99.9g152.1g
Arvot/100g100g159kcal11.4g22.3g2.1g3.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=384003