Possu-omena-sipulipata

Pohjautuu resepetiin: Siirry sivulle!

Korvattu 2rkl HP-kastiketta, 2rkl soija + 2rkl hunaja-omena-viinietikka.

Käytetty vettä, ei viiniä

Päivitetty resepti
--------------------

Raaka-aineet

800 g sianlihaa suikaleina tai kuutioina (esim.

lapaa tai paistia)
ruokaöljyä
1 tl suolaa
1,5 tl paprikajauhetta
0,5-1 tl rouhittua mustapippuria
2 keskikokoista sipulia
250 salottisipuleita
2 omenaa (200g lohkottuina)

Kastike:
5 dl vettä
2 rkl soikakastiketta
2 rkl hunaja-omena viinietikkaa
1 lihaliemikuutio
2 rkl hunajaa
2 rkl vaaleaa kastikesuurusta
1 isohko kanelitanko
2 rkl sitruunamehua
1 tl rakuunaa

Valmistusohje

Tiristä lihapaloja parissa erässä paistinpannulla ja mausta ne suolalla, paprikajauheella ja pippurilla.

Poista omenoista siemenkodat ja lohko ne. Pilko tavalliset sipulit.

Kuori salottisipulit.

Ruskista omenalohkot kauniin ruskeiksi yhdessä sipulin kanssa.

Ruskista kevyesti myös kokonaiset salottisipulit.

Pane lihapalat sekä sipuli- ja omenalohkot uunivuokaan kerroksittain.

Kuumenna viini, soija, etikka, sitruunamehu, liemiaines ja hunaja.

Sekoita kastikesuurus liemeen ja kaada liemi aineiden päälle vuokaan.

Terävöitä makua kanelitangolla ja hauduta pataa uunissa 175 asteessa noin 60 minuuttia.

Tarjoa esimerkiksi perunamuusin kanssa.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 386 grammaa

Merjaoja
AineksetMääräEnergiaPHRK
Viljaporsaan lihasuikale (Snellman), annos 100g334g617kcal63.4g0g40g0g
Salottisipuli pussi (åth produkter), annos 250g104g28kcal1.4g5g0.1g1.8g
Sipuli (kuorittu)46g12kcal0.6g2.2g0.1g0.8g
Omena, keskikokoinen 200g83g28kcal0.2g5.9g0.3g1.5g
Oliiviöljy 8.3g74kcal0g0g8.3g0g
Paprikajauhe 1.3g4kcal0.2g0.2g0.2g0.5g
Vesi, vesijohtovesi 209g0kcal0g0g0g0g
Soijakastike 125g76kcal6.5g11.9g0.1g0g
Hunaja-omena-viinietikka 13g7.1kcal0g1.1g0g0g
Sitruunamehu, laimentamaton13g2.6kcal0g0.2g0g0g
Lihaliemikuutio knorr, annos 10g4.2g0.2kcal0g0g0g0g
Hunaja 17g55kcal0.1g13.5g0g0g
Kastikesuuruste, vaalea (Myllyn paras), annos 5g4.2g15kcal0g3.7g0g0g
Kanelitanko (Söderman), annos 11g4.6g28kcal0.3g2.7g1.6g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1930g1894kcal145.4g92.8g101.4g9.2g
Valittu annoskoko965g947kcal72.7g46.4g50.7g4.6g
Annoskoko puolitettuna483g474kcal36.4g23.2g25.4g2.3g
Arvot/100g100g98kcal7.5g4.8g5.3g0.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=327030