Proteiini omenapiirakka

Proteiiniomenapiirakka

2,5 dl kaurahiutaleita
2 scoopia (60g) vaniljan makuista heraproteiinijauhetta
1 1/2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
(1/2 dl makeutusta.

Esim Canderellin Stevia Green)

4 munanvalkuaista
2 muussattua banaania
1/2 dl vettä
1/2 dl maitorahkaa tai luonnonjugurttia

3 omenaa (itselläni sattui olemaan vain kaksi, ja siksi omenaviipaleet loppui kesken.

Kakun keskellä oleva aukko ei siis ole mikään visuaalisten näkemysteni huipentuma vaan moka)
tilkka öljyä

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja märät aineet keskenään erillisessä kulhossa.

Kaada märät aineet kuivien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina öljyllä voideltuun piirakkavuokaan.

Pese ja pilko omenat.

Paista omenoita pannulla öljytilkassa kunnes ne ovat pehmenneet hieman ja mahdollisesti saaneet väriä pintaan.

Asettele omenat piirakan päälle ja ripottele halutessasi kanelia.

Itse heitin päälle vielä saksanpähkinöiden jämät.

Lykkää vuoka uuniin ja paista puolisen tuntia.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 194 grammaa

Senjorag
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kaurahiutaleet elovena plus (Raisio)21g77kcal2.9g11.5g1.7g2.3g
Omena, keskikokoinen 200g25g8.5kcal0.1g1.8g0.1g0.5g
Banaani, keskikokoinen painaa 120g17g14kcal0.2g3.1g0.1g0.3g
Maitorahka (Milbona) 250 g purkki10g7.1kcal1.3g0.4g0g0g
Whey 100, vanilja heraproteiini (Star nutrition), annos 37g6.2g22kcal5.3g0g0.2g0g
Kananmunan valkuainen 66% kananmunan massasta 12g5kcal1.1g0g0g0g
Canderel makeutusjauhe4.2g16kcal0.1g3.9g0g0g
Leivinjauhe 0.4g0.7kcal0g0.2g0g0g
Kardemumma, jauhettu, annos 5g0.4g1.3kcal0g0.3g0g0.1g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g0.6g2.3kcal0g0.5g0g0g
Suola, annos 3g0.4g0kcal0g0g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana194g309kcal22g43.4g4.2g6.4g
Valittu annoskoko97g154kcal11g21.7g2.1g3.2g
Annoskoko puolitettuna49g77kcal5.5g10.9g1.1g1.6g
Arvot/100g100g159kcal11.3g22.4g2.2g3.3g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=384003