Pizza Special Laurendo Al Meira

Kuori n.5 pientä sipulia ja pilko (175g), kuori yksi valkosipulin kynsi.

Laita kuumaan pannuun n.15 g oliiviöljyä ja ruskista 500g vähärasvaista (7%) naudan paistijauhelihaa, sekä kuullota sipulit ennen jauhelihaa öljyssä.

Mausta mustapippurilla, suolalla (Fleur De Sel) ja aromimausteella.

Anna jäähtyä.

Pizzapohja:
Laita kulhoon 400g vähärasvaista maitorahkaa, 150g Arlan 12% kadett juustoraastetta, riko neljä kananmunaa, laita 8rkl (64g) Elovenan kauralese plus Beetaglukaania, 6 rkl (60g) Myllärin luomuruisjauhoa, 2 tl leivinjauhetta (10g), sekä 1 dl (100g) kylmää vettä ja sekoita hyvin.

Jaa pohja (950g) puoliksi ja levitä puoliskot (475g) kahdelle uunipellille leivinpaperin päälle.

Levittäminen käy hyvin esim.

ruokalusikalla.

Laita esikuumennettuun uuniin ja paista pohjia ilman täytteitä 225C uunissa n.10 minuuttia.

Älä polta! Pohjasta tulee uunissa kauniin ruskehtava.

Tee tomaattimurskasta ja tomaattipyreestä (1 prk molempia) tomaattikastike, jonka maustat provinssin yrteillä, suolalla (Fleur De Sel), aromimausteella.

Jaa tomaattikastike puoliksi ja levitä puoliskot molempien pizzojen päälle tasaisesti.

Laita yksi purkki tonnikalaa molempiin pizzoihin.

Tonnikalaa vedessä (esim.

Abba, valikoituja fileepaloja vedessä).

Ota yksi iso paprika, poista siemenkota ja pilko pieniksi.

Ennen siemenkotaa n.266g ja sen jälkeen 185g.

Pilko kolme tomaattia (262g) ja jaa molempiin pizzoihin tasaisesti.

Jaa ruskistettu jauheliha ja sipulit ja levitä puolikkaat molempien pizzojen päälle tasaisesti.

Laita ananasrenkaita (363g) pilkottuna molempien pizzojen päälle (6 rengasta per pizza)

Ripottele pizzamaustetta ennen juustoraastetta

Laita molempiin pizzoihin 150g pussi Arlan 12% kadett juustoraastetta

Paista valmiit pizzat n.20 min. 225C uunissa ja tarjoile! :)

Reseptistä tulee n. 18 annosta ja yksi annos painaa n. 206 grammaa

Goljatti
AineksetMääräEnergiaPHRK
Maitorahka, Valio, 0,367g43kcal7.3g2.8g0.2g0g
Kadett juustoraaste (Arla)75g173kcal21.8g1.9g9g0g
Kananmuna kuorineen punnittu40g50kcal4.4g0.1g3.6g0g
Elovena Plus Kauralese (Raisio), annos 50g11g34kcal1.9g4.6g0.9g1.9g
Ruisjauho,luomu (Helsingin mylly), annos 100g10g32kcal1.1g6.4g0.2g1.2g
Leivinjauhe 1.7g2.9kcal0.1g0.6g0g0g
Vesi, vesijohtovesi 17g0kcal0g0g0g0g
Tonnikalaa valikoituja fileepaloja vedessä, Abba57g62kcal14.2g0g0.6g0g
Naudan paistijauheliha 7%83g116kcal15.8g0g5.8g0g
Paprika keltainen 31g9kcal0.3g1.6g0.1g0.6g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g44g8.9kcal0.3g1.7g0.1g0.6g
Sipuli (kuorittu)29g7.9kcal0.4g1.4g0.1g0.5g
Sainsburys chopped tomatoes with basil and oregani (Sainsburys), annos 390g65g16kcal0.8g2.8g0.1g0.8g
Tomaattipyree, Pirkka23g19kcal0.8g4.3g0.2g0.2g
Suola, annos 3g2g0kcal0g0g0g0g
Ananas, sokeriliemessä 61g45kcal0.3g10.1g0.1g0.7g
Valkosipuli 1.2g1.3kcal0.1g0.2g0g0g
Oliiviöljy 2.5g22kcal0g0g2.5g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1236g1285kcal139.2g77g47g13g
Valittu annoskoko618g643kcal69.6g38.5g23.5g6.5g
Annoskoko puolitettuna309g321kcal34.8g19.3g11.8g3.3g
Arvot/100g100g104kcal11.3g6.2g3.8g1.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=161365