Tuulin porkkanakakku

2 munaa

1 1/2 dl sokeria

3 dl porkkanaraastetta

1 dl (rypsi) öljyä

2 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

1 tl kanelia

1/4 tl inkivääriä

1/4 tl jauhettua mausteneilikkaa

Kuorrutus: 100 g maustamatonta (kevyt) tuorejuustoa (Philadelphia)

125 g maitorahkaa

1-1 1/2 dl tomusokeria

1 tl vanilliinisokeria

1. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.

2. Raasta porkkanat ja lisää vaahtoon öljyn kanssa.

3. Sekoita jauhojen joukkoon leivinjauhe, vaniljasokeri ja mausteet ja kaada seos muna-porkkanavaahdon joukkoon.

Sekoita taikinaa vain sen verran, että ainekset sekoittuvat.

4. Vuoraa 15 x 25 sentin suuruinen uunivuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan.

5. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes kakku on saanut hieman väriä reunoilta eikä tikulla koetettaessa tikkuun jää taikinaa.

6. Nosta kakkupohja pois vuoasta.

Jäähdytä.

Valmista sillä aikaa kuorrutus.

Sekoita kuorrutuksen kaikki aineet kulhossa tasaiseksi massaksi.

Työ onnistuu parhaiten, kun tuorejuusto on lämmennyt pöydällä puolisen tuntia.

Mausta tomusokerilla oman makusi mukaan.

7. Levitä kuorrutus kakun pinnalle paksuksi kerrokseksi.

Leikkaa paloiksi tai tuo tarjolle kokonaisena.

(Resepti otettu helsingin sanomista)

Reseptistä tulee n. 10 annosta ja yksi annos painaa n. 92 grammaa

Tuuli82
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kananmuna kuorineen punnittu44g56kcal4.9g0.1g4g0g
Sokeri 51g207kcal0g50.9g0g0g
Porkkanaraaste 200g40g11kcal0.2g2.1g0.1g1g
Rypsiöljy Kultasula (Ravintoraisio oy), annos 16g40g361kcal0g0g40.1g0g
Vehnäjauho puolikarkea 52g179kcal5.3g36.5g0.6g1.8g
Leivinjauhe 2g3.5kcal0.1g0.8g0g0g
Vaniljasokeri, 1 tl = 4 g (Dan sukker), annos 4g2g8kcal0g2g0g0g
Kaneli, oikeat arvot, annos 2g2g7.3kcal0.1g1.6g0.1g0g
Philadelphia tuorejuusto kurkku & feta (Kraft)40g60kcal3.4g1.6g4.4g0.2g
Maitorahka, 0,2% (Ehrmann) 250g purkki50g28kcal4.3g2.5g0.1g0g
Tomusokeri 1dl=60g36g145kcal0g36.1g0g0g
Pähkinäsekoitus (Rainbow), annos 40g8g51kcal1.4g0.7g4.7g0.9g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana736g2231kcal39.4g269.8g108.2g7.8g
Valittu annoskoko368g1116kcal19.7g134.9g54.1g3.9g
Annoskoko puolitettuna184g558kcal9.9g67.5g27.1g2g
Arvot/100g100g303kcal5.4g36.7g14.7g1.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=171585