Kanaa piri piri

Kanaa piri piri 3-4:lle

* broilerin rintafileepihvejä 500g
* 250 g (salotti) sipulia
* 2 isoa tomaattia
* 1 purkki isoja valkoisia papuja
* (1 dl vettä)
* 150 g pinaattia
* suolaa ja mustapippuria

Piri piri -kastikkeeseen:

* 0,5 sitruunan mehu
* 0,25 dl (avokado) öljyä
* 4 kuivattua piri piriä tai jauhetta

Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Kuori ja lohko sipulit.

Lohko myös tomaatit.

Laita kanat, sipulit ja tomaatit uunivuokaan ja mausta ne suolalla ja pippurilla.

Laita vuoka uunin keskiosaan ja paista noin 35-40 minuuttia.

Murskaa piri pirit morttelissa tai muilla keinoin.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.

Valele tai sivele kanoja kastikkeella 3-4 kertaa paistamisen aikana.

Tai heitä kastike sekaan jos haluat oikaista ;)

Pavut ja veden voi heittää vuokaan, kun vuoka on ollut uunissa noin 20 minuuttia.

Kun ruoka on valmista, ota vuoka uunista, ja kanat hetkeksi pois.

Kääntele pinaatti kastikkeen sekaan.

Voi olla hyvä idea, ettei pinaatti tässä vaiheessa ole jäistä.

Reseptistä tulee n. 3 annosta ja yksi annos painaa n. 579 grammaa

Habanera
AineksetMääräEnergiaPHRK
Pirkka broilerin rintafileepihvi maustamaton1501g1621kcal339.2g0g27g0g
Pinaatti 450g60kcal7.3g1.8g1.4g5.9g
Sipuli (kuorittu)750g203kcal9.8g36g1.5g12.8g
Tomaatti, pieni 75g, keskikokoinen 125g, suuri 170g901g183kcal5.4g34.2g2.7g12.6g
Sitruunamehu, laimentamaton60g13kcal0.2g1g0g0.1g
Avokadoöljy, extra virgin (Fontana), annos 10g75g601kcal0g0g75g0g
Suolapähkinä 198g1181kcal49.2g19.8g98.7g14.9g
Valkoinen papu tomaattikastikkeessa 1276g1121kcal65.1g146.7g15.3g63.8g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana10422g9965kcal952.4g479g443.2g220.2g
Valittu annoskoko5211g4983kcal476.2g239.5g221.6g110.1g
Annoskoko puolitettuna2606g2491kcal238.1g119.8g110.8g55.1g
Arvot/100g100g96kcal9.1g4.6g4.3g2.1g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=200709