Munakoisorullat

Huuhtele munakoiso ja leikkaa se mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi pituussuuntaan, pyri saamaan 10-12 ehjää viipaletta.

Itketä viipaleet eli levitä munakoisot leikkuulaudalle tms. ja ripottele päälle suolaa.

Anna olla sen aikaa kun valmistat täytteen.

Ruskista jauheliha, sipuli ja valkosipuli.

Sekoita joukkoon tomaatti ja mausta chilijauheella (1/2tl), rosmariinilla (1/2tl), oreganolla(1tl), ripauksella kanelia ja kardemummaa.

Nosta pannu levyltä ja heitä sekaan vielä murustettu feta.

Anna kastikkeen vähän jäähtyä.

Kuivaa munakoisot talouspaperilla.

Nosta jokaiselle viipaleelle ruokalusikallinen täytettä.

Rullaa kääröiksi ja nosta voideltuun uunivuokaan vierekkäin.

Tai jos kaapista löytyy pieni vuokia, laita suoraan kahteen pieneen vuokaan.

Lusikoi rullien päälle vielä jogurtilla jatkettu kastike tai tuo toinen seos, jos varsinaista kastiketta ei jäänyt yli.

Kypsennä 225-asteisessa uunissa 20-25 min ja tarjoa vihreän salaatin kera.

Reseptistä tulee n. 2 annosta ja yksi annos painaa n. 440 grammaa

Timonaattori
AineksetMääräEnergiaPHRK
Munakoiso 500g112kcal2.5g15.5g1g12.5g
Lammaspaisti 500g1343kcal136.2g0g89.3g0g
Sipuli (kuorittu)150g41kcal1.9g7.2g0.3g2.5g
Paseerattu tomaatti (Rainbow), annos 500g500g125kcal6.5g21g1g0g
Juusto, salaattijuusto, rasvaa 18 %, lehmänmaito, suolaliemessä 250g568kcal35g4.3g45g0g
Oliiviöljy 50g442kcal0g0g50g0g
Turkkilainen jogurtti 3,5%, annos 100g250g175kcal9g9.3g8.8g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana4400g5612kcal382.2g114.6g390.8g30g
Valittu annoskoko2200g2806kcal191.1g57.3g195.4g15g
Annoskoko puolitettuna1100g1403kcal95.6g28.7g97.7g7.5g
Arvot/100g100g128kcal8.7g2.6g8.9g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=306269