Munakoisorullat

Huuhtele munakoiso ja leikkaa se mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi pituussuuntaan, pyri saamaan 10-12 ehjää viipaletta.

Itketä viipaleet eli levitä munakoisot leikkuulaudalle tms. ja ripottele päälle suolaa.

Anna olla sen aikaa kun valmistat täytteen.

Ruskista jauheliha, sipuli ja valkosipuli.

Sekoita joukkoon tomaatti ja mausta chilijauheella (1/2tl), rosmariinilla (1/2tl), oreganolla(1tl), ripauksella kanelia ja kardemummaa.

Nosta pannu levyltä ja heitä sekaan vielä murustettu feta.

Anna kastikkeen vähän jäähtyä.

Kuivaa munakoisot talouspaperilla.

Nosta jokaiselle viipaleelle ruokalusikallinen täytettä.

Rullaa kääröiksi ja nosta voideltuun uunivuokaan vierekkäin.

Tai jos kaapista löytyy pieni vuokia, laita suoraan kahteen pieneen vuokaan.

Lusikoi rullien päälle vielä jogurtilla jatkettu kastike tai tuo toinen seos, jos varsinaista kastiketta ei jäänyt yli.

Kypsennä 225-asteisessa uunissa 20-25 min ja tarjoa vihreän salaatin kera.

Reseptistä tulee n. 2 annosta ja yksi annos painaa n. 440 grammaa

Timonaattori
AineksetMääräEnergiaPHRK
Munakoiso 600g134kcal3g18.6g1.2g15g
Lammaspaisti 600g1612kcal163.4g0g107.2g0g
Sipuli (kuorittu)180g49kcal2.3g8.6g0.4g3.1g
Paseerattu tomaatti (Rainbow), annos 500g600g150kcal7.8g25.2g1.2g0g
Juusto, salaattijuusto, rasvaa 18 %, lehmänmaito, suolaliemessä 300g682kcal42g5.1g54g0g
Oliiviöljy 60g531kcal0g0g60g0g
Turkkilainen jogurtti 3,5%, annos 100g300g210kcal10.8g11.1g10.5g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana5280g6735kcal458.6g137.2g469g36.2g
Valittu annoskoko2640g3367kcal229.3g68.6g234.5g18.1g
Annoskoko puolitettuna1320g1684kcal114.7g34.3g117.3g9.1g
Arvot/100g100g128kcal8.7g2.6g8.9g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=306269