Munakoisorullat

Huuhtele munakoiso ja leikkaa se mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi pituussuuntaan, pyri saamaan 10-12 ehjää viipaletta.

Itketä viipaleet eli levitä munakoisot leikkuulaudalle tms. ja ripottele päälle suolaa.

Anna olla sen aikaa kun valmistat täytteen.

Ruskista jauheliha, sipuli ja valkosipuli.

Sekoita joukkoon tomaatti ja mausta chilijauheella (1/2tl), rosmariinilla (1/2tl), oreganolla(1tl), ripauksella kanelia ja kardemummaa.

Nosta pannu levyltä ja heitä sekaan vielä murustettu feta.

Anna kastikkeen vähän jäähtyä.

Kuivaa munakoisot talouspaperilla.

Nosta jokaiselle viipaleelle ruokalusikallinen täytettä.

Rullaa kääröiksi ja nosta voideltuun uunivuokaan vierekkäin.

Tai jos kaapista löytyy pieni vuokia, laita suoraan kahteen pieneen vuokaan.

Lusikoi rullien päälle vielä jogurtilla jatkettu kastike tai tuo toinen seos, jos varsinaista kastiketta ei jäänyt yli.

Kypsennä 225-asteisessa uunissa 20-25 min ja tarjoa vihreän salaatin kera.

Reseptistä tulee n. 2 annosta ja yksi annos painaa n. 440 grammaa

Timonaattori
AineksetMääräEnergiaPHRK
Munakoiso 800g179kcal4g24.8g1.6g20g
Lammaspaisti 800g2149kcal217.9g0g142.9g0g
Sipuli (kuorittu)240g65kcal3.1g11.5g0.5g4.1g
Paseerattu tomaatti (Rainbow), annos 500g800g200kcal10.4g33.6g1.6g0g
Juusto, salaattijuusto, rasvaa 18 %, lehmänmaito, suolaliemessä 400g909kcal56g6.8g72g0g
Oliiviöljy 80g708kcal0g0g80g0g
Turkkilainen jogurtti 3,5%, annos 100g400g280kcal14.4g14.8g14g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana7040g8980kcal611.6g183g625.2g48.2g
Valittu annoskoko3520g4490kcal305.8g91.5g312.6g24.1g
Annoskoko puolitettuna1760g2245kcal152.9g45.8g156.3g12.1g
Arvot/100g100g128kcal8.7g2.6g8.9g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=306269