Possu-omena-sipulipata

Pohjautuu resepetiin: Siirry sivulle!

Korvattu 2rkl HP-kastiketta, 2rkl soija + 2rkl hunaja-omena-viinietikka.

Käytetty vettä, ei viiniä

Päivitetty resepti
--------------------

Raaka-aineet

800 g sianlihaa suikaleina tai kuutioina (esim.

lapaa tai paistia)
ruokaöljyä
1 tl suolaa
1,5 tl paprikajauhetta
0,5-1 tl rouhittua mustapippuria
2 keskikokoista sipulia
250 salottisipuleita
2 omenaa (200g lohkottuina)

Kastike:
5 dl vettä
2 rkl soikakastiketta
2 rkl hunaja-omena viinietikkaa
1 lihaliemikuutio
2 rkl hunajaa
2 rkl vaaleaa kastikesuurusta
1 isohko kanelitanko
2 rkl sitruunamehua
1 tl rakuunaa

Valmistusohje

Tiristä lihapaloja parissa erässä paistinpannulla ja mausta ne suolalla, paprikajauheella ja pippurilla.

Poista omenoista siemenkodat ja lohko ne. Pilko tavalliset sipulit.

Kuori salottisipulit.

Ruskista omenalohkot kauniin ruskeiksi yhdessä sipulin kanssa.

Ruskista kevyesti myös kokonaiset salottisipulit.

Pane lihapalat sekä sipuli- ja omenalohkot uunivuokaan kerroksittain.

Kuumenna viini, soija, etikka, sitruunamehu, liemiaines ja hunaja.

Sekoita kastikesuurus liemeen ja kaada liemi aineiden päälle vuokaan.

Terävöitä makua kanelitangolla ja hauduta pataa uunissa 175 asteessa noin 60 minuuttia.

Tarjoa esimerkiksi perunamuusin kanssa.

Reseptistä tulee n. 6 annosta ja yksi annos painaa n. 386 grammaa

Merjaoja
AineksetMääräEnergiaPHRK
Viljaporsaan lihasuikale (Snellman), annos 100g267g494kcal50.7g0g32g0g
Salottisipuli pussi (åth produkter), annos 250g83g23kcal1.1g4g0.1g1.4g
Sipuli (kuorittu)37g10kcal0.5g1.8g0.1g0.6g
Omena, keskikokoinen 200g67g23kcal0.1g4.7g0.2g1.2g
Oliiviöljy 6.7g59kcal0g0g6.7g0g
Paprikajauhe 1g3.2kcal0.1g0.2g0.1g0.4g
Vesi, vesijohtovesi 167g0kcal0g0g0g0g
Soijakastike 100g60kcal5.2g9.5g0.1g0g
Hunaja-omena-viinietikka 10g5.7kcal0g0.8g0g0g
Sitruunamehu, laimentamaton10g2.1kcal0g0.2g0g0g
Lihaliemikuutio knorr, annos 10g3.3g0.2kcal0g0g0g0g
Hunaja 13g44kcal0.1g10.8g0g0g
Kastikesuuruste, vaalea (Myllyn paras), annos 5g3.3g12kcal0g3g0g0g
Kanelitanko (Söderman), annos 11g3.7g22kcal0.2g2.1g1.3g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana1544g1516kcal116g74.2g81.2g7.2g
Valittu annoskoko772g758kcal58g37.1g40.6g3.6g
Annoskoko puolitettuna386g379kcal29g18.6g20.3g1.8g
Arvot/100g100g98kcal7.5g4.8g5.3g0.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=327030