Kanalasagne

1. Ruskista suikaleet, samalla uuni esilämpiämään 180 celsiuksen paikkeille.

- Kanan saatuaan värinsä heitä silpottu sipuli pariksi minuutiksi paistumaan.

2. Sipulin paistuttua heitä seuraan valkosipulin kynnet pilkottuna tai puristettuna ja rohkea hyppysellinen kuminaa (= ruokalusikallinen+)

3. Salsa puoli purkkia (1,5dl?).

Laske hieman lämpöä ja anna salsan nesteiden haihtua.

4. Laske levynlämpö matalaksi ja lisää pinaatti, ¾ koskenlaskijaa, ja loraus kermaa.

Sekoita ja anna porista.

5. Hiero voita valitsemasi uuniastian pohjalle sekä reunoille.

Olettaen että astia ei ole täydellisen kokoinen, revi ja asettele tortillat jotta ne peittävät koko pohjan.

(Vielä reilu ravistus creolea.)

6. Levitä lihaseos pannulta tortillojen päälle.

Toistaen edellisistä vaihettä peittele liha toisella tortilla kerroksella.

7. Lisää reilulla kädellä juustoraasteita tortillakerroksen päälle, ripotellen väliin muutaman jalopenon.

8. Peitä vuoka alumiinifoliolla ja aseta esilämmitettyyn (180 astetta) uuniin.

Anna istua n. 10-15 minuuttia jotta juusto sulaa kokonaan.

9. Poista folio mutta pidä vuoka uunissa. 5-10min ilman folioa ja juusto saa kauniin rusketuksen.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 416 grammaa

Kewnoe
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kanasuikale, 100g, paistettu313g407kcal56.3g6.9g19.1g0g
Hopeasipuli raaka (Pirkka), annos 100g63g19kcal0.8g3g0.1g1.1g
Salsa medium (Rainbow)63g16kcal0.7g2.7g0.1g0.9g
Valkosipuli 6.3g6.8kcal0.5g1g0g0.1g
Koskenlaskija perinteinen (Valio), annos 83.3g125g350kcal23.8g0g27.5g0g
Pakastepinaatti (Pirkka) 150g94g13kcal1.8g0.4g0.5g0g
Jalapeno (Pirkka), annos 190g13g2.9kcal0.1g0.4g0.1g0g
Juustoraaste emmental-mozzarella (Pirkka), annos 100g125g451kcal35g2.5g33.8g0g
Kumina mauste (Mausteet), annos 2g1.3g4.7kcal0.2g0.6g0.3g0.1g
Tortilla täyttämätön200g601kcal16g102.1g14g5.4g
Kevyt ruokakerma 7% (Flora)38g32kcal0.4g1.3g2.6g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2080g3804kcal271.2g241.8g196.2g15.2g
Valittu annoskoko1040g1902kcal135.6g120.9g98.1g7.6g
Annoskoko puolitettuna520g951kcal67.8g60.5g49.1g3.8g
Arvot/100g100g183kcal13g11.6g9.4g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=371666