Kanalasagne

1. Ruskista suikaleet, samalla uuni esilämpiämään 180 celsiuksen paikkeille.

- Kanan saatuaan värinsä heitä silpottu sipuli pariksi minuutiksi paistumaan.

2. Sipulin paistuttua heitä seuraan valkosipulin kynnet pilkottuna tai puristettuna ja rohkea hyppysellinen kuminaa (= ruokalusikallinen+)

3. Salsa puoli purkkia (1,5dl?).

Laske hieman lämpöä ja anna salsan nesteiden haihtua.

4. Laske levynlämpö matalaksi ja lisää pinaatti, ¾ koskenlaskijaa, ja loraus kermaa.

Sekoita ja anna porista.

5. Hiero voita valitsemasi uuniastian pohjalle sekä reunoille.

Olettaen että astia ei ole täydellisen kokoinen, revi ja asettele tortillat jotta ne peittävät koko pohjan.

(Vielä reilu ravistus creolea.)

6. Levitä lihaseos pannulta tortillojen päälle.

Toistaen edellisistä vaihettä peittele liha toisella tortilla kerroksella.

7. Lisää reilulla kädellä juustoraasteita tortillakerroksen päälle, ripotellen väliin muutaman jalopenon.

8. Peitä vuoka alumiinifoliolla ja aseta esilämmitettyyn (180 astetta) uuniin.

Anna istua n. 10-15 minuuttia jotta juusto sulaa kokonaan.

9. Poista folio mutta pidä vuoka uunissa. 5-10min ilman folioa ja juusto saa kauniin rusketuksen.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 416 grammaa

Kewnoe
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kanasuikale, 100g, paistettu563g732kcal101.4g12.4g34.4g0g
Hopeasipuli raaka (Pirkka), annos 100g113g34kcal1.5g5.4g0.2g1.9g
Salsa medium (Rainbow)113g28kcal1.2g4.8g0.2g1.7g
Valkosipuli 11g12kcal0.9g1.8g0.1g0.2g
Koskenlaskija perinteinen (Valio), annos 83.3g225g631kcal42.8g0.1g49.6g0g
Pakastepinaatti (Pirkka) 150g169g24kcal3.2g0.7g0.8g0g
Jalapeno (Pirkka), annos 190g23g5.2kcal0.1g0.7g0.2g0g
Juustoraaste emmental-mozzarella (Pirkka), annos 100g225g811kcal63.1g4.5g60.8g0g
Kumina mauste (Mausteet), annos 2g2.3g8.4kcal0.4g1g0.5g0.2g
Tortilla täyttämätön360g1081kcal28.8g183.8g25.2g9.7g
Kevyt ruokakerma 7% (Flora)68g57kcal0.7g2.4g4.7g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana3744g6848kcal488.2g435.2g353.4g27.4g
Valittu annoskoko1872g3424kcal244.1g217.6g176.7g13.7g
Annoskoko puolitettuna936g1712kcal122.1g108.8g88.4g6.9g
Arvot/100g100g183kcal13g11.6g9.4g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=371666