Kanalasagne

1. Ruskista suikaleet, samalla uuni esilämpiämään 180 celsiuksen paikkeille.

- Kanan saatuaan värinsä heitä silpottu sipuli pariksi minuutiksi paistumaan.

2. Sipulin paistuttua heitä seuraan valkosipulin kynnet pilkottuna tai puristettuna ja rohkea hyppysellinen kuminaa (= ruokalusikallinen+)

3. Salsa puoli purkkia (1,5dl?).

Laske hieman lämpöä ja anna salsan nesteiden haihtua.

4. Laske levynlämpö matalaksi ja lisää pinaatti, ¾ koskenlaskijaa, ja loraus kermaa.

Sekoita ja anna porista.

5. Hiero voita valitsemasi uuniastian pohjalle sekä reunoille.

Olettaen että astia ei ole täydellisen kokoinen, revi ja asettele tortillat jotta ne peittävät koko pohjan.

(Vielä reilu ravistus creolea.)

6. Levitä lihaseos pannulta tortillojen päälle.

Toistaen edellisistä vaihettä peittele liha toisella tortilla kerroksella.

7. Lisää reilulla kädellä juustoraasteita tortillakerroksen päälle, ripotellen väliin muutaman jalopenon.

8. Peitä vuoka alumiinifoliolla ja aseta esilämmitettyyn (180 astetta) uuniin.

Anna istua n. 10-15 minuuttia jotta juusto sulaa kokonaan.

9. Poista folio mutta pidä vuoka uunissa. 5-10min ilman folioa ja juusto saa kauniin rusketuksen.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 416 grammaa

Kewnoe
AineksetMääräEnergiaPHRK
Kanasuikale, 100g, paistettu1502g1952kcal270.3g33g91.6g0g
Hopeasipuli raaka (Pirkka), annos 100g300g90kcal3.9g14.4g0.6g5.1g
Salsa medium (Rainbow)300g75kcal3.3g12.9g0.6g4.5g
Valkosipuli 30g33kcal2.4g4.9g0.2g0.6g
Koskenlaskija perinteinen (Valio), annos 83.3g601g1682kcal114.1g0.2g132.2g0g
Pakastepinaatti (Pirkka) 150g451g63kcal8.6g1.8g2.3g0g
Jalapeno (Pirkka), annos 190g60g14kcal0.4g1.9g0.5g0g
Juustoraaste emmental-mozzarella (Pirkka), annos 100g601g2163kcal168.2g12g162.2g0g
Kumina mauste (Mausteet), annos 2g6g23kcal1.1g2.7g1.3g0.6g
Tortilla täyttämätön961g2884kcal76.9g490.2g67.3g26g
Kevyt ruokakerma 7% (Flora)180g153kcal1.8g6.3g12.6g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana9984g18261kcal1302g1160.6g942.8g73.6g
Valittu annoskoko4992g9131kcal651g580.3g471.4g36.8g
Annoskoko puolitettuna2496g4565kcal325.5g290.2g235.7g18.4g
Arvot/100g100g183kcal13g11.6g9.4g0.7g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=371666