Sei-paistos

Uudemmissa kotitalousoppikirjoissa on hyviä perusreseptejä, jotka ovat edukkaita ja kohtuullisen makuisiakin.

Yksi tälläinen on "Kiinalainen kalapaistos", joka ei kyllä mitään kiinalaista ole nähnytkään, joten siksi resepti on tässä vain nimellä sei-paistos.

Olen jättänyt reseptistä pois curryn ja oreganon joita niitäkin voi kokeilla.

Tälläkin maustamisella tuli aivan erinomaista.

Mausteita voi kokeilla hieman oman maun mukaan.

Tomaatiksi laitoin muutamaan osaan pilkottuja kirsikkatomaatteja mutta mikä tahansa tomaatti käy hyvin.

Itse ohje:

Laita jäinen mahdollisesti annospaloiksi valmiiksi pilkottu kala sille sopivaan uunivuokaan.

Pintamausta kala ja lisää päälle pilkottu sipula sekä tomaatti.

Kaada lopuksi kolme juuston kerma kalan päälle ja ripottele hieman juustoraastetta pinnalle.

Paista n. 200 asteessa 30 minuuttia.

Nauti perunamuusin tai perunoiden ja/tai höyrytettyjen kasvisten kanssa.

Höyrytetty kukkakaali sopii esimerkiksi kevyämpänä vaihtoehtona loistavasti tämän kalapaistoksen kanssa.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 203 grammaa

Aporma
AineksetMääräEnergiaPHRK
Seiti pakaste 499g387kcal87.6g0g3.5g0g
Sipuli 69g21kcal0.9g3.3g0.1g1.2g
Tomaatti 94g21kcal0.5g3.2g0.3g1.3g
Kolmen juuston ruokakerma (Valio), annos 250g312g374kcal10.6g11.2g31.2g0g
Paprikajauhe 2.5g8kcal0.4g0.5g0.3g0.9g
Valkopippuri 0.6g1.8kcal0.1g0.3g0g0.2g
Sitruunapippuri (Santamaria), annos 1g1.2g2.1kcal0.1g0.4g0g0g
Emmental, sinileima37g142kcal10.9g0g10.9g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana2030g1915kcal222.2g37.8g92.6g7.2g
Valittu annoskoko1015g958kcal111.1g18.9g46.3g3.6g
Annoskoko puolitettuna508g479kcal55.6g9.5g23.2g1.8g
Arvot/100g100g94kcal10.9g1.9g4.6g0.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=407096