Munakoisovuoka

Aloita valmistamalla tomaattikastike.

Kuori ja hienonna sipulit.

Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa.

Lisää sipulit ja kuullota miedolla lämmöllä.

Lisää tomaattimurska ja anna kiehua hiljalleen ilman kantta n. 30 min, kunnes kastike on sakeaa.

Mausta tomaattikastike sokerilla, suolalla ja pippurilla.

Lisää lopuksi ruokakerma ja hienonnetut yrtit.

Käsittele munakoisot kastikkeen kiehuessa.

Pese ja kuivaa ne. Poista kannat ja leikkaa pitkittäin 1 cm:n paksuisiksi viipaleiksi.

Asettele munakoisoviipaleet työlaudan päälle ja ripottele niille karkeaa merisuolaa.

Kun munakoisojen pinnalle on noussut nestepisaroita, huuhtele tai pyyhi neste sekä ylimääräinen suola pois.

Kuivaa lopuksi munakoisojen pinta.

Paista munakoisot voissa pannulla.

Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Nosta viipaleet työlaudalle odottamaan.

Voitele korkeareunainen uunivuoka (vetoisuus väh. 2 l). Lado vuoan pohjalle munakoisoviipaleita.

Lisää päälle n. 1/3 tomaattikastikeesta ja 1/4 raastetusta juustosta.

Tee vielä kaksi kerrosta kuten edellä.

Asettele päällimmäiseksi kerros munakoisoa ja ripottele pinnalle loppu juustoraaste.

Paista uunin keskitasolla 225 asteesssa n. 15 min.
Anna ruoan vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Tarjoa lämpimänä kasvisruokana (6 annosta) tai liharuokien kasvislisäkkeenä (8 annosta).

tuoretta basilikaa , persiljaa ja timjamia

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 667 grammaa

Linda101
AineksetMääräEnergiaPHRK
Munakoiso 1125g252kcal5.6g34.9g2.3g28.1g
Sipulikuutiot rainbow225g23kcal3.4g3.4g0g0g
Valkosipuli 28g31kcal2.2g4.6g0.2g0.6g
Tomaattimurska, yrteillä maustettu, Rainbow, 370g833g292kcal8.3g56.6g4.2g11.7g
Sokeri 14g55kcal0g13.5g0g0g
Ruokakerma 10%, 3 juustoa (Valio), annos 250g281g338kcal9.6g10.1g28.1g0g
Tomaattipyree, Pirkka45g37kcal1.5g8.6g0.5g0.5g
Jauheliha, naudan 10% paistijauheliha450g747kcal85.5g0g45g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana6003g3545kcal232.2g263.4g160.6g81.8g
Valittu annoskoko3002g1773kcal116.1g131.7g80.3g40.9g
Annoskoko puolitettuna1501g886kcal58.1g65.9g40.2g20.5g
Arvot/100g100g59kcal3.9g4.4g2.7g1.4g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=407319