Hirvipata marinoidusta hirvestä

Edellisen illan homma: Puhdista hirvestä kalvot ja paloittele se sopiviin osiin.

Marinadin tein seuraavasti: tilkka giniä, loraus öljyä, hieman sinappia, gourmet-suolaa, neilikkaa, muskottipähkinää, kokonaisia valkopippureita.

Toisin sanoen: laita niitä mausteita mitä kaapista löytyy ja hyväksi havaitset.

Jätin marinoitumaan kulhossa jääkaappiin, laitoin päälle talouskelmua ja painoksi jälkiruokalautasen, että marinadi peittäisi lihat.

Seuraavana päivänä ruskistin lihat voissa.

Samaan aikaan paistoin padassa pekonia, lisäsin lohkotut sipulit, valkosipulit ja porkkanat niin että ne hieman pääsivät kuullottumaan pekonirasvassa.

Päälle hirvenlihat, sitten perään olut, smetana, lihaliemi (mulla itsetehtyä, kannattaa) ja hiljaiselle tulelle porisemaan kolmeksi tunniksi.

Lopuksi suurustin hieman: vähän vehnäjauhoja sekoitettuna kylmään vesitilkkaan, lisätään pataan.

Maustoin vielä pienellä lisäsuolauksella ja mustapippurilla.

Maustaminen taas kerran oman maun mukaan tässä vaiheessa.

Reseptistä tulee n. 4 annosta ja yksi annos painaa n. 353 grammaa

Sallay
AineksetMääräEnergiaPHRK
Porkkana, keskikokoinen 65g461g129kcal2.8g27.4g0.9g11.5g
Sipuli (kuorittu)451g122kcal5.9g21.6g0.9g7.7g
Pekoni rasvainen 150g565kcal18g0g55.6g0g
Voi (perinteinen meijerivoi)33g234kcal0g0g26g0g
Hirvenliha 701g788kcal148.1g0g21g0g
Olut keskiolut, 4,5 til% alkoholia 834g355kcal3.2g34.2g0g0g
Smetana, rasvaa n. 40 % 300g1172kcal6.4g6.6g126.2g0g
Lihaliemi laimennettu 501g95kcal0g15g3g0.1g
Valkosipuli 50g54kcal4g8.2g0.3g1.1g
Vehnäjauho, pouta, 1 dl = 65g50g180kcal6.5g35g1.1g1.9g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana7060g7387kcal389.8g296g470g44.6g
Valittu annoskoko3530g3693kcal194.9g148g235g22.3g
Annoskoko puolitettuna1765g1847kcal97.5g74g117.5g11.2g
Arvot/100g100g105kcal5.5g4.2g6.7g0.6g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit.php?resepti=84565