Kirjolohiwokki

Kuumenna öljy (n 1/2 dl) wokkipannussa.

(Huom.

ainekset lisätään vähitellen niin, että pannu ei jäähdy liikaa ja keittolevyn teho saa koko ajan olla melko korkea) Lisää pilkotut porkkana, fenkoli, selleri ja parsakaalin kovat osat.

Sekoittele.

Lisää jonkin ajan kuluttua sipuli ja 2 valkosipulin kynttä pilkuttuna.

Lisää 1 tl chilimaustetta, 1 tl provencen yrttisekoitusta ja 1 tl kuivattua tai tuoretta korianteria sekä merisuolaa muutama nokare.

Sekoittelele.

Lisää parin minuutin kuluttua pilkottu purjo ja brokkoolin nuput.

Purista päälle 1/2 sitruunan mehu.

Sekoittele.

Lisää lopuksi suikaloitu graavi- tai tuore kirjolohi ja runsaasti tilliä sekä rouhittua pippuria maun mukaan.

Valmista on, kun lohi on kypsää.

Vihannekset on parhaimmilaan, kun ne on jätetty rapsakoiksi!
(itse teen usein tähteeksi jääneestä graavilohesta wokkia vihannesten kera ja jos lisää lopuksi vähän vettä ja nuudeleita, maistuu lapsillekin!)

Reseptistä tulee n. 2 annosta ja yksi annos painaa n. 406 grammaa

Kauris65
AineksetMääräEnergiaPHRK
Parsakaali brokkoli 23g8.1kcal1.1g0.5g0.1g0.6g
Porkkana 12g3.8kcal0.1g0.6g0g0.3g
Sipuli (kuorittu)12g3.1kcal0.2g0.6g0g0.2g
Purjosipuli 25g5.7kcal0.5g0.6g0.1g0.5g
Kirjolohifile29g48kcal4.8g0g3.2g0g
Rypsiöljy kylmäpuristettu 8.7g77kcal0g0g8.7g0g
Selleri, annos 50g12g1.6kcal0.1g0.3g0g0g
Chili mausteseos, Old El Paso0.4g1.1kcal0g0.2g0g0g
Fenkoli, annos 100g19g6kcal0.2g1.4g0g0.6g
Täysmehu, sitruunatäysmehu, laimentamaton 10g2.1kcal0g0.2g0g0g
Tilli, tuore 5.8g1.7kcal0.2g0.1g0g0.1g
Valkosipuli 1g1kcal0.1g0.2g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana312g317kcal14.6g9.4g24.2g4.6g
Valittu annoskoko156g159kcal7.3g4.7g12.1g2.3g
Annoskoko puolitettuna78g79kcal3.7g2.4g6.1g1.2g
Arvot/100g100g102kcal4.7g3g7.7g1.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=264177