Kirjolohiwokki

Kuumenna öljy (n 1/2 dl) wokkipannussa.

(Huom.

ainekset lisätään vähitellen niin, että pannu ei jäähdy liikaa ja keittolevyn teho saa koko ajan olla melko korkea) Lisää pilkotut porkkana, fenkoli, selleri ja parsakaalin kovat osat.

Sekoittele.

Lisää jonkin ajan kuluttua sipuli ja 2 valkosipulin kynttä pilkuttuna.

Lisää 1 tl chilimaustetta, 1 tl provencen yrttisekoitusta ja 1 tl kuivattua tai tuoretta korianteria sekä merisuolaa muutama nokare.

Sekoittelele.

Lisää parin minuutin kuluttua pilkottu purjo ja brokkoolin nuput.

Purista päälle 1/2 sitruunan mehu.

Sekoittele.

Lisää lopuksi suikaloitu graavi- tai tuore kirjolohi ja runsaasti tilliä sekä rouhittua pippuria maun mukaan.

Valmista on, kun lohi on kypsää.

Vihannekset on parhaimmilaan, kun ne on jätetty rapsakoiksi!
(itse teen usein tähteeksi jääneestä graavilohesta wokkia vihannesten kera ja jos lisää lopuksi vähän vettä ja nuudeleita, maistuu lapsillekin!)

Reseptistä tulee n. 2 annosta ja yksi annos painaa n. 406 grammaa

Kauris65
AineksetMääräEnergiaPHRK
Parsakaali brokkoli 46g16kcal2.1g0.9g0.1g1.2g
Porkkana 23g7.5kcal0.1g1.3g0g0.6g
Sipuli (kuorittu)23g6.2kcal0.3g1.1g0g0.4g
Purjosipuli 50g12kcal0.9g1.2g0.1g1.1g
Kirjolohifile58g96kcal9.6g0g6.4g0g
Rypsiöljy kylmäpuristettu 17g153kcal0g0g17.3g0g
Selleri, annos 50g23g3.2kcal0.2g0.7g0g0g
Chili mausteseos, Old El Paso0.8g2.2kcal0.1g0.4g0g0g
Fenkoli, annos 100g39g12kcal0.5g2.8g0.1g1.2g
Täysmehu, sitruunatäysmehu, laimentamaton 19g4.2kcal0.1g0.3g0g0g
Tilli, tuore 12g3.5kcal0.4g0.1g0.1g0.2g
Valkosipuli 1.9g2.1kcal0.2g0.3g0g0g
Protsku Hiilari Rasva
Annoskoko tuplana625g635kcal29g18.2g48.2g9.4g
Valittu annoskoko312g317kcal14.5g9.1g24.1g4.7g
Annoskoko puolitettuna156g159kcal7.3g4.6g12.1g2.4g
Arvot/100g100g102kcal4.6g2.9g7.7g1.5g

P = Proteiini | H = Hiilihydraatti | R = Rasva | K = Kuitu
Suora URL tähän reseptiin http://kalorilaskuri.fi/reseptit?resepti=264177